perjantai 27. maaliskuuta 2009

Iiris pelottelee

Tästä tuli sitten "ravaa eläinlääkärissä" -päivä. Joo, myönnän, minussa on hieman hysteerikon vikaa, mutta kun "oma" tyttöni eli sijoituskotiin tulevaksi kasvatusnaaraakseni menevä Iiris (Skazki Ninel) alkoi eilen kesken iltariehunnan ontua, niin kasvattajaparalla oli vitsit vähissä. Mikään ei vaikuttanut murtuneelta kun kissa antoi vääntää ja kääntää itseään, mutta silti hieman huolestutti. Ontuminen jatkui vielä tänä aamuna, joten Tero käytti Iiriksen lääkärissä.

Lääkäri totesi saman kuin minäkin, mitään ei ole murtunut, neiti lienee vain hieman telonut itseään. Mikä ei ole ihmekään, sellaisella vauhdilla hunnilauma riekkuu. Ne kiipeilevät käsittämättömän korkealle, ja teurastavat kaiken eteensä osuvan, mm. kaikki irtonaiset paperit ja Teron rakkaat pehmolelut. Ihme kyllä, kukaan ei ole vielä pudonnut vessanpyttyyn, ehkä näillä ei ole enää kovin paljon Maijan geenejä... Maija pentuna kävi uimassa kolme kertaa ennen kuin alkoi mennä jakeluun.

Iiris sai kipulääkettä ja käskyn eristää se tänään muista pennuista ettei kävisi vielä pahemmin toipilaalle. No, sanottu ja tehty, mutta paljonpa se auttaa kun kipulääkkeen piristämä pentu riehuu sitten yksinään...

Illemmalla on sitten ohjelmassa uusi lääkärireissu. M-pentue tilapäiskodissaan Helsingissä on ollut nyt muutaman päivän maha löysällä. On kokeiltu kaikkea mitä saa apteekista ilman reseptiä, tulos nolla. Kauheaa kiirettä en ole pitänyt kun pennut ovat erittäinkin pirteitä ja syövät hyvin, jos sijaisemo Terhiltä kysytään niin välillä vähän liiankin pirteitä. Mutta kyllähän se masu pitäisi saada jotenkin rauhoittumaan. Toivottavasti saadaan tepsivät lääkkeet. Yksi pennuista on ilmoitettu näyttelyyn ensi lauantaina, mutta enhän voi sitä tuoda jos se ei ole silloin täysin terve. Itse tulen näyttelyyn joka tapauksessa, pennun kanssa tai ilman, olen nimittäin ilmoittautunut assistentiksi.

5 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Me päädyttiin silloin yhden ipanan kanssa joka teloi jalkansa (jokin pelkkä venähdys tms) ettei annettu kipulääkettä juurikin sen takia että se kipu rajoittaa sitä hurjaa riehumista ja jalka paranee nopeammin.

Ja jos ette ole testanneet mahojen toimintaan kiireisen emännän keitosta niin suosittelen. Meillä on pitänyt ipanoiden massut tosi hyvässä kunnossa! Ja auttanut aina jos jollain ei meinaa niin hyvin jostain syystä toimia.

Unknown kirjoitti...

Mikä on kiireisen emännän keitos?

Satu kirjoitti...

Tuo meidän potilas on onnistunut ottamaan rauhallisesti kun se on saanut koko päivän vierihoitoa emoltaan ja muut riiviöt ovat olleet eri huoneessa.

Juu, kerro mullekin mikä tuo keitos on? Isommat pennut kävivät lääkärissä, mitään vakavampaa ei löytynyt, mutta kakkanäyte löyhkäsi kyllä niin että se piti kääriä kolmeen muovipussiin ettei toisilta bussimatkustajilta olisi lähtenyt tyystin taju.

minna kirjoitti...

Toivottavasti siellä teillä alkaa massut ja pikkuneidin jalkakin tokenemaan.

Ja tosiaankin tuo kiireisen emännän keitokset kiinnostaa kovasti :)

Mirka V. kirjoitti...

http://www.ipsitilla.fi/Ajankohtaista/keitos.htm

Kiireisen Emännän Keitos, todettu hyväksi myös meillä :)