lauantai 3. huhtikuuta 2010

Pääsiäiskuulumiset

Meidän pääsiäisemme alkoi vähän tylsissä merkeissä. P-pentue sai ekan rokotuksensa kiirastorstaina, aluksi kaikki näytti hienolta, keneltäkään ei löytynyt mitään tyriä tai muitakaan vikoja, mutta kun kotiin palattiin, alkoi muutaman tunnin päästä oksentelu... Perjantaina ei muu auttanut kuin käydä lähimmällä päivystävällä klinikalla saamassa pahoinvointilääkettä ja nestettä nahan alle, muiden kanssa olisi vielä voinut odottaakin, mutta varsinkin Belgarath oli selvästi veltto ja kuivunut. Vaikuttaisi nyt kuitenkin siltä, että tilanne olisi paranemaan päin, kaikki pennut ovat piristyneet huomattavasti, osa pennuista suostuu jo syömään vapaaehtoisesti, ja oksentelu on loppunut. Jospa tämä tästä melko helpolla tällä kertaa?

Q-pennut näin tuossa pari päivää sitten vilaukselta, pulleita ja hyvinvoivia ovat! Sattuneesta syystä en nyt kuitenkaan ihan lähipäivinä uskalla mennä niitä kuvaamaan, voi olla, että P-pentujen kohdalla kyse oli vain lievästä rokotusreaktiosta, mutta jos taustalla jyllää jokin pöpökin, niin en halua ottaa mitään turhia riskejä eli en halua edes vahingossa levitellä pöpöjä.

Mukavaa pääsiäistä kaikille, kuvia yritän taas saada otettua ensi viikolla!

Ei kommentteja: