perjantai 24. huhtikuuta 2009

Milan ja Miron tilanne ja näyttelyyn

Huokaus. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin... Miroslavista ja Milanasta on nyt viime päivinä ollut alustavaa kiinnostusta, mutta toistaiseksi mitään varmoja varauksia ei ole. Pennut itse kyllä tekevät hyvää myynninedistystyötä, keskiviikkona niillä kävi katsojat, Miroslav hurmasi heti, Milana hetken ujosteli mutta hetken kuluttua mötkähti muitta mutkitta katsojan syliin kehräämään. Katsotaan. Toivon kovasti että ne lopulliset kodit lähiviikkoina löytyisivät. Pennut nimittäin muuttavat tänään minun ja Teron huusholliin, loputtomiin niitä ei voi sijoituskodissa pitää, kun minun vastuullanihan ne ovat kunnes lopulliset kodit löytyvät.

Hieman vaan käy sääliksi "vanhoja" kissojani. N-pennut kun lähtivät niin meillä on ollut viime päivät suorastaan idyllistä, kaikki kolme leikkivät ja nukkuvat yhdessä, mutta nyt kun tulee kaksi vierasta pentua niin kyllä se taas hetkeksi sekoittaa pakan, vaikka toki aluksi eristän kissat toisistaan. Veikkaanpa että Dina ja Lara tuskin ovat asiasta kauheasti moksiskaan, mutta Maija on se meidän herkkis, se reagoi muutoksiin voimakkaimmin.

Mutta ei auta valitus, täytyy lähiaikoina taas kuvata pentuja ahkerasti ja toivoa, että ne hurmaavat itselleen uudet kodit pian. Luonteessa ei ainakaan ole vikaa, reippaita ja suloisia ovat molemmat!

Olen huomenna ja sunnuntaina Rurokin näyttelyssä Myyrmäessä. Lara on ilmoitettu molemmille päiville, sen poika Natan lauantaille. Nyt vaan hieman harmittaa etten älynnyt ilmoittaa ketään M-pennuista, suoraan sanoen optimistina kuvittelin kaikkien olevan jo uusissa kodissa tässä vaiheessa. No, pitää pusata häkin päälle mainos niistä ainakin.

5 kommenttia:

Elina V. kirjoitti...

Onnea Natanille lauantaille! Toivottavasti niille kahdelle vintiölle löytyisi hyvät kodit pian!

Unknown kirjoitti...

Onnea ja menestystä näyttelyyn! :D

minna kirjoitti...

Tsemppiä näyttelyyn, Natan oli mun suosikkeja...!

Elina V. kirjoitti...

Täällä heti uteliaina...mites Natan näyttelyssä? Huomenna nähdään :)

Orifame Senja kirjoitti...

NlyOnneva! Toivottavasti pakka ei mene pahasti muksuista sekaisin. Toivottavasti joku kiva pennunkatsoja ymmärtää omaa parastaan! :D