tiistai 30. joulukuuta 2008

N-pentue ja kuvia M-pennuista


Lara sitten yllätti tänään minut oikein kunnolla! Aamulla kun tein lähtöä töihin, se oli vähän omituinen, ja siksi pyysin vapaapäivällä ollutta Teroa pitämään Laraa silmällä. Onneksi pyysin, sillä en ehtinyt olla töissä kuin puolisen tuntia kun Tero soitti: eka pentu oli jo puoliksi ulkona! Onneksi pomot joustivat, sain vaihdettua vapaapäivän ja niin säntäsin kotiin, kaksi pentua ehti syntyä ennen kuin pääsin perille. Loput neljä syntyivät sitten minun nähteni... eli joo, niitä on KUUSI!!! En tajua mihin tuo Lara, joka ei ole mikään iso naaras, niitä oikein jemmasi! Olihan sillä isohko maha mutta silti.

Kaikki pennut ovat itämaisia ja väriltään eri sortin suklaita. Peräti neljä on klassisia tabbyjä, kolmessa on valkoista, valitettavasti vain yhdessä "tarpeeksi'" näyttelyitä ajatellen.

Loput kaksi ovat täplikkäitä, yksi ilman valkoista, toisessa taitaa olla hieman valkeaa mutta turhan vähäsen.

Laitan oheen yhden kuvan josta tosin puuttuu osa pennuista, mutta loput kuvista ovat liian heikkoja laadultaan tai sitten vähän turhan roisin verisiä.

M-pennuista laitoin lisää kuvia Picasaan: http://picasaweb.google.com/svalkiai/MPennut#
Koetan tässä lähiaikoina saada jotain kuvia myös varsinaisille sivuilleni, mutta toistaiseksi saatte tyytyä näihin...

Maija muuten on virkaintoinen apukätilö! Se pissittää pentuja ja istuu pesässä MUTTA myös yrittää salakuljettaa niitä saunaan. Eli vahtimaan sitä joutuu.

5 kommenttia:

Jalecat's- kissala kirjoitti...

<3 Siinä ne nyt sitten ovat ja mamma niin väsyneen mutta onnellisen näköisenä! Hienosti hoiti homman ekakertalainen!!
Maijalle rapsuja se on varsinainen ultimatemammeli se :D

Unknown kirjoitti...

Oijoi!!! =)

Ihania raitapyllyjä, voi jösses. Sulopalleroita iso kasa. Onnea äideille, mummeille ja kummeille. <3

Anna Lalla kirjoitti...

Paljon onnea kuutosista!;)

Mirka V. kirjoitti...

Voi apua..klassisia.. sit jos siellä on klassinen pitkällä karvalla niin minä muutan teille ♥

Orifame Senja kirjoitti...

Wau mikä 22setti! Isosti tervetuloa kaikille pienille nassuille. Onnea koko suvulle, eritoten päteville kätilöille!