keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Sunan kuulumisia

Sain jo jokunen viikko sitten kuvia Sunan (Skazki Querida, OLH b 25) ensimmäisistä päivistä uudessa kodissa. Eli kuvat ovat jo melkein kuukauden takaa, mutta hyväähän kannattaa odottaa... Typykällä menee loistavasti, kuten kuvasta näkyy, Yuki-norski on adoptoinut pikkuisen täysin.

Poseeraus:

Ja rohkea ulkoilija:

Sunan Qamar-veljen uudeksi nimeksi tulee Andaman, ja se muuttaa uuteen kotiinsa perjantaina. Tuntuu ihan oudolta, kun ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen ei tarvitse keskittyä uusien hyvien kotien löytämiseen pennuille! Toisaalta ihan kivakin, on aina mukavaa kun oikea kissa päätyy oikeaan kotiin, mutta kyllä pentujen myynti ja markkinointi välillä stressaakin kun ihan rehellisiä ollaan.
Uusia suunnitelmia silti jo punon... Olgan suunnitelmat tulikin jo edellisessä merkinnässä mainittua, sijoituskodin kanssa haaveilemme uudesta pentueesta Iirikselle joskus syksyllä (sopivaa pitkäkarvakolliakin olen jo alustavasti kysellyt mutta se pysyköön vielä hetken salaisuutena), ja Polgarallekin on suunnitteilla pentue, tosin todennäköisesti vasta ensi vuoden puolella. Polgaralle olen alustavasti ajatellut varianttipentuetta, kahdesta syystä: vaikka Polgara tosi suloinen ja viehkeä onkin, niin tyyppiä voisi parantaa, ja toiseksi tuoda hieman uusia linjoja pitkäkarvakasvatukseen.

1 kommentti:

Unknown kirjoitti...

Kauniita kuvia ja ompas hauska väri tuo suklaatiketti. :))