sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Joitain uusia kuvia ja poikien tilanne

Ensin päivän bonuskuva: Belgarion ja isoisoäiti Maija, jonka pää alkaa selvästi pehmetä, lapsonen saa nukkua jo noin lähellä ;) Pitäisi tuosta vielä kotia etsivästä pojusta ottaa kunnon poseerauskuviakin taas, mutta sehän ei ole helppoa kun lapsesta kamera on niin kiintoisa, että nenä pitää tunkea linssiin kiinni :D

Lisäsin myös pari päivää sitten muutaman kuvan Q-pentujen galleriaan: http://picasaweb.google.com/svalkiai/SkazkiQ#

Kuvat vaan antavat hieman väärän kuvan - riiviöt tekevät paaaaljon muutakin kuin nukkuvat, mutta vain unisena niistä saa edes jotain kuvia. Qamar on edelleen alustavasti varattu, mutta pieni mahdollisuus on vielä varauksen peruuntumiseen, joten toistaiseksi se on yhä pentuvälityslistoilla.

Sama koskee Belgarionia. Meidän rääväsuisesta vinkulelustamme tuli tänään eka kysely pitkiin aikoihin, ja katsomaan sitä tullaan loppuviikosta. Mutta katsotaan, jos ei muuta ole kasvatuksesta reilussa 8 vuodessa oppinut, niin sen, että asiat ovat varmoja vasta kun pentu on uudessa kodissa ja sovitut kauppa- tai sijoitusehdot on täytetty.

Minun piti alunperin olla Pirokin näyttelyssä Tampereella tänä viikonloppuna. Koska osa pennuista sai tehosterokotuksen jälkeen taas lievää oireilua, ja samaten osa toisen tyttöni kodin kissoista oli jokin aika takaperin lievästi kipeänä, niin päädyttiin siihen, että turhia riskejä ei oteta, ja pysytään poissa näyttelystä kunnes on varmaa, että kaikki ovat täysin terveitä. Itse asiassa olen varma, että kissani olisivat päässeet jo aivan kirkkaasti eläinlääkärintarkastuksesta läpi, kellään ei ole enää mitään näkyviä oireita - mutta miksi hakea toipilaalle mahdollisesti paljon pahempi pöpö näyttelystä? Kissalle, varsinkin ensikertalaiselle, näyttely on kuitenkin aina jonkin sortin stressi. Parempi onni toivottavasti ensi kerralla, Hyvinkään näyttelyyn on tarkoitus tulla sunnuntaina!

Se ainoastaan hiukka harmittaa etten sitten nyt viikonloppuna päässyt näkemään kuinka kasvattini Nexu, Skazki Nereida, sai kaksi ekaa sertiään avoimessa luokassa :)

Emo-Lara on toipunut leikkauksesta todella hyvin. Oli aluksi melkoista taistoa että sain sille kaulurin pysymään päässä - jos olette ikinä yrittäneet pukea ankeriasta, jolla on kynnet, niin voitte hiukan kuvitella millaista se oli... mutta lopulta keksin sellaisen patentin että kauluri pysyi päässä ja haava sai olla kohtalaisen rauhassa - mitä nyt jouduin Belgarionia pari päivää vahtimaan ettei se mennyt tissille aivan haavan kohdalle. Kyllä juu, Lara imettää edelleen viimeistä kotona oleva lastaan... ei siinä mitkään pikkuseikat kuten leikkaushaavat tahtia ole haitanneet. Nyt ollaan kaulurista luovuttu, ja emo poikineen riehuvat onnellisena :)

Ei kommentteja: