lauantai 2. tammikuuta 2010

Dora ja Piikkiössä käyty




Sain pitkästä aikaa kuvaterveisiä Doralta (Skazki Nimfadora, OSH b 03 24 var), joka on siis Nexun, Iiriksen, Noelin, Natanin ja Nadirin sisko N-pentueestani. Dorasta on tullut elegantti neitonen, tässä mukana vähän todistusaineistoa. Hauska rimpula, jotain samaa kuin Nexussa ja Iiriksessä ja kuitenkin niin erilainen :)
Tänään kävin Ninan kanssa Piikkiössä Annan luona. Vierailulla olivat myös burmakasvattaja Katriina ja pitkän linjan bajavalainen, loistokuvaaja Jani - lähipäivinä saanen parhaita paloja julkaistavaksi, tuskin maltan odottaa. Itse en sitten viitsinyt edes kuvia ottaa, sorry vaan, mutta ne olisivat kuitenkin kalvenneet niin paljon Janin kuvien rinnalla - mutta uskokaa pois, hyvää todella kannattaa odottaa, vaikka sitten muutama päivä kauemmin! Oli kyllä muutenkin mukava reissu, kyllä tuollaiset kissaihmisten kokoontumisajot ovat aina tosi antoisia!
Taimilla oli kiiiiima. Ja se on jatkunut jo melkein 2 viikkoa. Pentuparat olivat vähän pyörällä päästään kun emo ei ole niitä malttanut hoitaa, mutta pieniä laantumisen merkkejä juoksu jo osoitti, onneksi. Siamilainen Oskar oli edelleen lupaavin minusta. Punainen Oneida on myös nätti, mutta emon kiima on saanut siitä vähän säpsyn, uskoisin luonteen taas korjaantuvan kunhan Taimi palautuu "normaaliksi". Kilppari-Olga oli melkoinen tättähäärä, hirmuinen meno päällä. Hauskan värinen tilkkutäkki, ja vähän huvittavan näköinen tässä vaiheessa, silmät jenkkiesivanhemmilta perityt lautaset ;) Mutta sekin voi vielä kehittyä vaikka mihin suuntaan.
Varaustilanne voi yhä elää, mutta tällä hetkellä varmasti etsii kotia vain Oneida, mieluiten sijoitussopimuksella.

2 kommenttia:

Lendi kirjoitti...

Voi mikä neiti <3 Kissoista kyllä huomaa tosi hyvin ulkonäöllisesti kuka on tyttö ja kuka poika :)

luolaleijona kirjoitti...

Terävän näköinen neiti ;) Aika lyhyt karva hänellä variantiksi, eikö? Aslanilla on ainakin selvästi pidempi ja pörröisempi turkki :P

Vai sellainen porukka teitä oli Piikkiössä, Janin kuvia odotellen =) Tuli varmaan hienoja pentukuvia.