torstai 20. helmikuuta 2014

Maija ja Dior

Kävin kissojen kanssa vuosihuollossa eli uusimassa rokotukset tammikuussa. Muuten kaikki oli hyvin, hampaatkin kaikilla kunnossa ja Dinalla veriarvot erinomaiset, mutta Maijalta löytyi nisäkasvain. 

Edellisen kerran sillä oli nisäkasvain vuonna 2011 mutta silloin selvittiin lähes säikähdyksellä kun se osoittautui hyvänlaatuiseksi. 

Tällä kertaa ei ollut niin hyvä tuuri. Maija leikattiin kahteen kertaan koska ekan leikkauksen yhteydessä tutkittavaksi lähetetty koepala paljasti kasvaimen olleen tällä kertaa pahaa laatua. 

Eli nyt Maijalta on kaikki nisäkudos poistettu. Toisen leikkauksen jälkeen haava meni ja tulehtui, eli on pientä kissaa kyllä koeteltu. Ensimmäisen leikkauksen yhteydessä otettiin verikoe ja röntgen, niiden perusteella kasvain ei ehkä ollut vielä ehtinyt levittää etäpesäkkeitä mutta jää nähtäväksi kuinka paljon lisäaikaa Maija leikkausten ansiosta sai. 

Nyt toipilas alkaa vihdoin olla kunnossa kun tulehdus saatiin talttumaan antibioottikuurin avulla. 

Lopuksi muuten vaan kiva kuva, jonka sain jo taannoin kasvattini omistajalta. Kuvassa komeilee Skazki Winter, ainoa kasvattamani ruskeanaamio balineesi muuten. Kutsumanimi on Dior. 

Ei kommentteja: