lauantai 23. heinäkuuta 2011

T-pennut reilut 3 viikkoa

Kävin eilen katsomassa T-pentuettani, ikää 3 viikkoa 2 päivää. Ne ovat kasvaneet valtaisasti, molemmilla paino jo reilusti yli 500 grammaa! Ne harjoittelevat jo innokkaasti vauvapainia vaikka jalat eivät oikein vielä jaksa kantaa pulleaa mahaa, ja kovin matalareunaisesta pesästä ne
jo vyöryvät yli. Tästä se vauhti vaan alkaa kiihtyä... Ylläolevassa kuvassa vasemmalla Taisia ja oikealla Tamila. Nyt uskallan jo satavarmasti sanoa, että Taisia on lyhytkarva (variantti) ja Tamila pitkäkarva. Lähes yhtä varma olen siitä, että molempien väri ja kuvio on ruskea ticked tabby (OLH n 25 ja OSH n 25 siis) - Taisia vaan aluksi hämäsi minua, koska noin vaaleaa ruskeaa en ole aiemmin onnistunut kasvattamaan, mutta toisaalta sen polkuanturat ja hännänpää ovat kyllä mielestäni aivan liian tummia, että se voisi olla suklaa. Minullahan on aiemmissa pentueissa ollut joitakin todella tummia suklaita, siksi tämä pähkäily.

Ylläolevassa kuvassa näkyy paremmin Tamilan naama.
Tässä myös Tamila.
Ja sitten Fanni. Helle on tehnyt vilkkaasta Mini-norsusta (sen uusi lempinimi, se hajottaa kaiken kuin norsu posliinikaupassa) hieman tavallista raukeamman ;)
Ja viimeisenä ihana Iiris-emo lepotauolla. Kissat ovat siis verkotetulla ulkoterassilla, josta ne voivat mm. tarkkailla viereisessä puussa asuvaa oravaperhettä, mutta eivät pääse itse karkaamaan. Laitoin muuten viime viikolla muutaman kuvan picasaan kuten uhkasin - nytkin on lisää kuvia, mutta yritän laittaa niitä lähipäivinä...
Pitää nyt katsella miten nuo T-tytöt kehittyvät. Tällä hetkellä Taisia näyttää olevan tyypikkäämpi ja aavistuksen lupaavampi, mutta kasvatukseen järkevämpi valinta olisi pitkäkarva Tamila, jos ei siihen vaan putkahda mitään vikoja. En kyllä välttämättä ole jättämässä kumpaakaan omaan kasvatukseeni, mutta surku olisi toisaalta molempia täysin lemmikiksi myydä, kyllä tämä pentue oli niin työn ja tuskan takana.

1 kommentti:

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Miten ihana masu <3 Älyttömän suloisia pörriäisiä molemmat...