Suunnitelmat alkavat vihdoin toteutua

Kissankasvatus ja etenkin tämä bloginpito on edelleen viettänyt hiljaiseloa, muun elämän, varsinkin yhden pienen sellaisen, viedessä niin paljon aikaa...

Jotain on kuitenkin tapahtunutkin.

Oskar kävi hiljattain vierailulla söpön balineesineitosen luona. Oskar täytti tällä viikolla vuoden, ja samalla sen siitoshyväksyntä meni umpeen... koska Murphyn laki yleensä toimii myös kissankasvatuksessa, olen saanut siitä nyt pari muutakin kyselyä. Olen todella aidosti pahoillani, mutten voi sitä luvata kellekään, jos balineesityttö osoittautuu tiineeksi.

En nyt nimittäin mistään pysty muuttumaan sille vaadittavaksi avoimen luokan näyttelytulokseksi, ja toisaalta myöskin sijoituskodin hermoja en voi loputtomiin venyttää.

Tilanne olisi toinen, jos asuisimme isossa omakotitalossa ja voisin itse pitää kolleja - mutta kun asumme kerrostalossa ja tänne ei taatusti tule kollia, niin ei auta muu kuin tehdä sijoitussopimuksia. Sijoitussopimukset ovat kollipojan kanssa aina tosi iso riski, kuten jokainen yhtään mitään leikkaamattomista kissoista tietävä tajuaa...

Sama koskee oikeastaan myös Ollia (Skazki Belgarion). Sen luona kävi hurmaava valkolaikkukilpparineitonen: Penni tuli, näki ja valloitti, paitsi Ollin sydämen niin myös minut ;-) Aivan ihana kissa! Valitettavasti Pennin vierailun jälkeen meno Ollin kotona on mennyt aika hurjaksi, Olli ja kastraattibalineesi Kassu astuvat kilpaa toisiaan ja mouruavat kuin viimeistä päivää, eli heti kun Pennin tiineys toivottavasti varmistuu, niin annan Ollin kodille leikkautusluvan.

Mitä tulee naaraisiin, niin Oskarin sisko Olga pitää jalkoja visusti ristissä. Iiris sen sijaan aloitti vihdoin eilisiltana toisen juoksunsa pillereiden jälkeen, eli se lähtee huomenna treffeille kollin kanssa! Nyt peukut ja varpaatkin pystyyn, että tulisi niitä hopeapitkäkarvoja pitkästä aikaa, edellinen hopeakissa kun syntyi kissalaani vuonna 2005 eli reilut viisi vuotta sitten... noh, tärkeintä olisi että tulisi terveitä ja hyväluonteisia pentuja. Pari erittäin alustavaa varaustakin niistä jo on, mutta riippuu nyt paljon siitä, mitä sieltä tulee... jos tulee.

Niin ja onpa minulla uusi kasvatusnaaraskin! Sijoitukseen muutti hiljattain Tistan Alexandra, BAL h, jonka kutsumanimeksi tuli Irmeli ja kaveriksi sijoituskollini Martti (Cannonball Golden Dream). Alustava suunnitelma on siis ensi vuonna Irmelille ja Martille varianttipentue.

Kotona kisulaiset ovat tottuneet jo aika hyvin vauvaan. Maijan taannoisten allergiatestien tulokset olivat kyllä aika shokeeraavat: niiden mukaan se on herkistynyt vaikka ja mille, mm. sekä kalalle että kanalle... MUTTA: todellisen tilanteen näemme vasta, kun sen nyt syömä allergiamuona alkaa toivottavasti vaikuttaa ja iho mennä parempaan kuntoon. Sen jälkeen täytyy pikku hiljaa itse kokeilemalla testata, mille kaikelle se on oikeasti allerginen... ja mitä se mahdollisesti sietää herkistymisestään huolimatta.

Mitä tulee viime aikoina tapetilla olleeseen, joissakin IV kategorian kissoissa ilmenneeseen PRA:ta (sokeuteen johtava perinnöllinen sairaus) aiheuttavaan geeniin, niin sanon suoraan ja rehellisesti, että omia kissojani en ole vielä ehtinyt testauttaa. Tarkoituksena se kyllä on, testitikut olen jo labrasta saanut, mutta koska sijoituskissani ovat hujan hajan ympäri Etelä-Suomen, niin toteutukseen voi vielä mennä jokunen viikko aikaa.

Hiukan pitempään kasvattaneena toivoisin kuitenkin, että ihmiset, sekä kasvattajat, että lemmikinomistajat, pitäisivät päänsä kylmänä. Ennen kuin kissojen testaus yleistyy Suomessa, on täysin mahdotonta varmuudella sanoa, kuinka yleisestä ongelmasta on kyse. On myös hyvä muistaa, että tauti on resessiivinen, eli sen saamiseksi täytyy olla huonoa tuuria, eli sama viallinen geeni täytyy saada molemmilta vanhemmilta. Jos kissa on saanut geenin vain toiselta vanhemmaltaan, eli on vain ns. kantaja, se ei itse tule koskaan sairastumaan. Itse en missään nimessä aio karsia tässä alkuvaiheessa automaattisesti mahdollisia kantajia kasvatuksestani, koska se olisi pitemmällä tähtäimellä erittäin lyhytnäköistä toimintaa. Pienessä rodussamme (puhun nyt etenkin itämaisista pitkäkarvoista) se voisi pitemmän päälle johtaa koko rodun häviämiseen. Kanta on muutenkin turhan pieni...

Sen sijaan peräänkuulutan avoimuutta ja vastuullisuutta! Jos kasvatuskissa osoittautuu kantajaksi, niin sille tulisi etsiä normaalin testituloksen saanut partneri, ja jatkossa sitten jättää, jos mahdollista, mieluummin ei-kantaja jatkoon. Toivon hartaasti, että viime aikoina käyty keskustelu johtaa siihen, että kasvattajat testaavat kissansa, ja tekevät järkeviä päätöksiä niiden jalostuskäytöstä. Jospa tämä siis johtaisi siihen, että entistä suurempana kriteerinä kasvatuskissojen valintaan olisi terveys, ei jokin tietty ulkonäköpiirre kuten ylityypitetyt korvat tai jokin tietty väri...

Muuten, kolleista ja kasvatuksesta puheen olleen: yhdellä tutullani on edelleen muutaman vuoden vanha pitkäkarvapoika leikkaamatta. Muistaakseni ruskeatäplikäs, kantaa diluutiota ja yksivärisyyttä, ehkä myös naamiota. Tämä vaan vinkiksi epätoivoisille kollinetsijöille...