keskiviikko 26. joulukuuta 2012

X-pennuilla nimet

Kävin reilu viikko sitten vihdoin katsomassa sijoituskodissa Victorin ja Unelman pikkuisia eli X-pentuetta. Ne olivat silloin vasta 17 päivää vanhoja, mutta lähetin saman tien rekisteröintipaperit liittoon, saattaapi olla, että ainakin balineesitytön väriä joudun vielä vaihtamaan.

Suloisia pikkuisia olivat, ja emokin antoi minun niitä käännellä kun oli hetken minua tarkkaillut ja havainnut, etten aio viedä sen lapsosia.

Tällä kertaa pikkuisten nimet eivät ala X-kirjaimella, eivätkä myöskään ole slaavilaisia. Kaikkiin sääntöihin (myös itse keksittyihin) pitää siis olla poikkeus ;-) Sen sijaan nimet ovat peräisin Marvelin universumista, täytyy tosin olla aika sarjisfriikki että ymmärtää viittaukset.

Itämaispentujen värit tuskin enää muuttuvat. Pentueessa on vain yksi poika, punainen (ticked tabby) Skazki Pyro. Rekisteröin sen tikettinä, vaikka se on kyllä niin tasaisen punainen että se saattaa olla haamukuvioinen yksivärinenkin.

Tyttöjä on kolme. Olen lähes satavarma, että kilpikonna ticked tabby Skazki Kitty Pryde on pitkäkarva.

Ja aivan varmasti sen pikkusisko Skazki Shadowcat on kilpikonna variantti.

Balineesitytön nimeksi tuli Skazki Ororo. Rekisteröin sen suklaakilpikonnanaamiona, mutta ihan yhtä hyvin se voi kilpikonnanaamio, ja ehkä myös tabbynaamio. Koska emo ei kanna diluutiota mutta kantaa suklaata, niin muut värit eivät taida edes olla mahdollisia, jos en nyt mene genetiikassa ihan hakoteille. Aika näyttää menikö väriveikkaukseni sinne päinkään.

Sitten muutama tuoreehko kuva.

 
Ensin koko poppoo. Vasemmalta Kitty Pryde, Pyro, Shadowcat ja Ororo.

 
Sitten veli ja sen sisko eli Pyro ja Shadowcat. Molemmat etsivät tässä vaiheessa lähinnä lemmikkikotia.


Vähän vauvapainia :D

 
Kaikista pennuista ei valitettavasti ole yksittäiskuvaa, mutta yllä Kitty Pryde. Joko se tai sitten balineesisisko Ororo on alustavasti varattu kasvatukseen, mutta tilanne voi muuttua, eli niitä saa kysellä. Ja alakuvassa vielä Pyro. Jotain noissa punaisissa pojissa on vaan ihanaa....


Näissä tunnelmissa koko kissalan väki toivottaa hyvää ja onnellista uutta vuotta jo hieman etukäteen. Lisää päivityksiä taas ensi vuoden puolella!

perjantai 7. joulukuuta 2012

W-pentue uusissa kodeissa ja X-pentue syntynyt

Asioilla on onneksi taipumus järjestyä, ennemmin tai myöhemmin. Alkoi jo välillä epätoivo hiipiä, kun viikko viikolta siniset pojat W-pentueesta vain jatkoivat sijoituskotinsa elämän sulostuttamista - sitten yhtäkkiä parissa päivässä tilanne muuttui.

Waldemar lähti Jyväskylään mukavaan lapsiperheeseen. Siitä kuulette vielä, tein siitä nimittäin sijoitussopimuksen. Eli nyt olisi mukaville tyttökissoille harvinaista herkkua tarjolla: yksivärinen OLH kolli tyrkyllä treffeille :-D Tein sopimuksen vain yhdestä astutuksesta, eli nopeat syövät hitaat. Mutta mainostan Waldemaria tarkemmin vasta sitten, kun PRA-testin tulokset aikanaan saapuvat. Hyvällä tuurilla poitsu on negatiivinen kuten isänsä, huonollakin tuurilla vain kantaja kuten emonsa, mutta jos se on kantaja, niin sitten seuraa on tarjolla vain negatiivisille tytöille.

Waltari puolestaan hurmasi itselleen kodin Piikkiöstä Galene's-kissalasta. Jos hyvä tuuri käy, sekin saattaa jatkaa sukua - morsianehdokkaat tosin ovat vielä varsin taskukokoisia, joten jos Poju (alustava kutsumanimi) alkaa kollitella kovin nuorena, voivat pennut jäädä haaveeksi.

X-pennut syntyivät 1.12., liitteenä eka kuva. Lisää myöhemmin...

lauantai 1. joulukuuta 2012

Waltari ja uusia pentuja

Yksivärinen sininen Skazki Waldemar muutti tänään uuteen kotiin Jyväskylään! Tein siitä sijoitussopimuksen yhtä pentuetta vastaan. Omaa naarasta minulla ei sille ole, joten jos jotakuta kiinnostaa käyttää sitä tytölleen, niin viestiä tännepäin!

Mainostan sitä tarkemmin kunhan tilaamieni geenitestien tulokset saapuvat, tärkein testi on mahdollisen PRA-kantajuuden selvitys, hyvällä tuurilla poika siis on negatiivinen, huonolla tuurilla kantaja.

Waltari-veljelläkin kävi tänään katsoja, lähipäivinä selviää, etsiikö se vielä kotia vai ei.

Päivän toinen suuri uutinen on se, että Unelman ja Victorin pennut ovat maailmassa! Tällä kertaa sovimme niin, että kokenut sijoituskoti hoiti synnytyksen, joten itse en ole pentuja vielä nähnyt. Sen verran tiedän, että pentuja on neljä, 2 jonkin sortin kilpparityttöä, 1 punainen poika ja yksi naamio. Menen lähiaikoina katsomaan, sen jälkeen olen viisaampi. Yhdistelmä on todella herkullinen varsinkin harvinaiselta sukutaulultaan, se löytyy täältä:
 http://www.pawpeds.com/db/?a=p&ids=3:992891;2:993957&g=4&p=sia&date=iso&o=ajgrep

Alustavaa kiinnostusta tämän pentueen pentuihin on jo ollut, mutta katsotaan nyt, kuinka tilanne kehittyy. Pentuja saa toki kysellä, mutta välityksiin ne ilmaantuvat vasta sitten, kun olen vähän viisaampi väreistä, varaustilanteesta ym.

Ensi viikolla on tiedossa myös toinen ja näillä näkymin viimeinen Skazki-pentue. Skazki Taisia (OSH n 25 var) synnyttää ensi viikolla. Se asuu samassa kodissa kuin missä W-pentue on syntynyt, eli näin senkin tänään. Maha ei ole suurensuuri, joten veikkaan varsin pientä pentuetta. Peukkuja ja varpaitakin, että kaikki menisi hyvin - viimeistään ensi viikon lopulla selviää, miten kävi....

torstai 15. marraskuuta 2012

Siniset pojat kotia vailla

 
Sinisistä pojuista on tullut pari kyselyä - jotka eivät ole johtaneet lopulta mihinkään. Pojat kasvavat ja ovat yhä vain hurmaavampia. Ne ovat kohta nelikuisia, 2 x rokotettuja, mikrosirutettuja ja huolellisesti hoidettuja kaikin puolin muutenkin. Molemmat ovat kivoja luonteeltaan, sinitiketti Waltari on riiviömpi, mutta ei yksivärinen sininen Waldemarkaan mikään hissukka ole.
 


 
 
Muutama uusi kuva on lisätty myös tänne: https://picasaweb.google.com/114355919012200680101/SkazkiW#

perjantai 2. marraskuuta 2012

Siniset pojut ja uutta pukkaa


Nyt pennut ovat luovutusvalmiita! Balineesipennut muuttivatkin jo viikonloppuna uusiin koteihinsa, ja oikein hyvin ne ovat alkaneet sopeutua. Wendelan nimeksi jäi Wendela, Winteristä tuli Dior.

Siniset pojat etsivät yhä loppuelämän kotia. Yhdessä tai erikseen, lemmikiksi tai sijoitussopimuksella - kysy rohkeasti lisää! Pari kyselyä on tullut, mutta mitään varmaa ei vielä ole, siksi saa kysellä yhä.

Ylemmässä kuvassa sinitiketti Waltari. Komistus ja melkoinen riiviö :-D

Alemmassa kuvassa sininen Waldemar. Veljeään aavistuksen rauhallisempi mutta kyllä silläkin vauhtia riittää, tuli todistettua kun kävin pentuja niiden sijoituskodissa katsomassa viikonloppuna.

Sitten suuria uutisia. Molemmat taannoiset astutukset vaikuttavat onnistuneen, joten marras-joulukuun vaihteessa luvassa on peräti kaksi pitkäkarva/varianttipentuetta, joissa ovat mahdollisia sekä itämaiset pitkä- ja lyhytkarvat sekä balineesit ja siamilaiset.

Ensiksi odotettavissa on Tellun pentue. Eli yhdistelmä on IC Topeng News Flash of Noxx (OLH n 25) x Skazki Unelma (OSH d var). Kaikki urospennut tulevat olemaan punaisia, kaikki naaraspennut jonkin sortin kilppareita (käytännössä mahdollisia ovat ruskea- ja suklaakilpparit, Tellu ei kanna diluutiota). Todennäköisimmin pennut ovat kuviollisia itämaisia, mutta myös yksivärisiin ja naamiollisiin on ainakin teoreettinen mahdollisuus.

Toisena odotetaan Hertan pentuetta. Hertasta ei ole (vielä) kuvaa kotisivuillani mutta se on siis Hilman täyssisko. Eli yhdistelmä on Fercatin Minzay Pinocchio (BAL b) x Skazki Taisia (OSH n 25 var). Jos ei muuta, niin pennuista pitäisi tulla aivan mielettömän ihania luonteeltaan, niin suloisia ovat molemmat vanhemmat. Pentueessa voi tulla sekä itämaisia että naamiollisia pentuja. Todennäköisemmin kuviollisia ruskeita tai suklaita, mutta myös on olemassa ainakin teoreettinen mahdollisuus yksivärisiin ja kenties diluutioväreihin (sininen ja lila) mutta sen näkee sitten.

Eniten toivon tietysti terveitä pentuja, extraa on jos ihan kaikki eivät ole variantteja vaan joukossa olisi jokunen pitkäkarva tai balineesi.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Kuvakertomusta pennuista

















Tällä kertaa mahdoton kuvapläjäys. Osa jo vanhojakin, mutta niistä näkee hyvin pentujen kehityksen. Viimeisessä kuvassa poseeraavat siniset veljekset Waldemar (vas) ja Waltari (oik) etsivät yhä hyvää kotia!

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Siniset unelmat

 
Vihdoin muutama tuore kuva! Pentukasan keskellä on pentujen täti Hertta.


Siniset hurmuripojat etsivät yhä rakastavaa kotia! Ekassa rokotuksessa ei kummastakaan löytynyt mitään vikaa, joten jommankumman kohdalla myös sijoitussopimus on mahdollinen, mutta ei pakollinen, myyn myös täysin lemmikiksi vaikka molemmat, tärkeintä on hyvä koti!

Alemmissa kuvissa ensin yksivärinen sininen Waldemar ja sitten sinitiketti Waltari.


Waldemar on porukan rauhallisemmasta päästä. Waltari sen sijaan... no, itse näette, keikkuu hurjan Hertta-tätinsä jalanjäljissä parvekkeen oven päällä. Älkää ymmärtäkö väärin - Hertta ja Waltari ovat aivan ihania ja erittäin ihmisläheisiä kissoja, mutta eivät sovellu kotiin, jonka mielestä kissa ei saa kiipeillä pöydällä, ihmisen olkapäällä ja katonrajassa...

Lähipäivinä menen katsomaan, onkohan marraskuun lopussa kenties lisää pentuja tulossa. Eli Tellu (Skazki Unelma) kävi komean kollipojan luona reilut 3 viikkoa sitten. Melko lupaavalta vaikuttaa, mutta lisää myöhemmin jos arvioni osoittautuu todeksi. Yhdistelmä on todella kiintoisa. Telluhan tekee sitten vain punaisia poikia, jotka toki voivat olla joko itämaisia tai naamioita. Kaikki sen tyttöpennut puolestaan ovat jonkin sortin kilppareita. Mutta katsellaan vielä hetkinen.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Siniset pojat etsivät kotia

Niinhän siinä sitten kävi, eli alustava varaus on aina vain alustava varaus... eli sinitiketti Waltarikin etsii nyt yhä kotia. Lähinnä lemmikiksi, pojalla on aivan mahtava luonne, kunhan sille joku katsoja uskaltautuu niin pikkuinen kissaherra myy taatusti ihan itse itsensä. Näyttelyitäkin saa kokeilla mutta mitään pakko ei ole.

Samaten yksivärinen sininen Waldemar etsii yhä kotia. Yhä haaveilen sijoituskodista, mutta hyvä koti on tärkein, eli lemmikkikotiakin olen valmis harkitsemaan.

Uusia kuvia ei nytkään ole, mutta kävin katsomassa pentuja pari päivää sitten ja ne olivat yhä tietenkin aivan yhtä valloittavia kuin edellisissä kuvissa!

En valitettavasti päässyt itse paikalle URK:n näyttelyyn viikonloppuna. Paikalla oli muutama kasvattini, suurin uutinen oli, että Fanni eli Skazki Sametti Tigrovna valmistui Championiksi :-)

Fannin sijoituskodin kanssahan oli kirjallinen sopimus yhdestä pentueesta ja suullisena lisäksi optio toiseen pentueeseen. Valitettavasti minulla ei ole aikaa ja jaksamista tällä hetkellä ihan loputtomiin, joten minun osaltani toinen pentue jää haaveeksi. Koska Fannin sijoituskoti haluaisi kovasti toisen pentueen Fannille, joka on erinomainen emo, päätimme toimia niin, että Fanni siirtyy Jalecat's-kissalan nimiin ja tekee siis toivottavasti joskus ensi talvena tai keväänä pentueen sinne. Olen tosi iloinen, jos näin käy.

lauantai 29. syyskuuta 2012

Varaustilannetta

W-pentueesta ei ole nyt tuoreita kuvia näyttää (huhuilee sijoituskodin suuntaan....).

Mutta varaustilanteesta on uutta kerrottavaa, eli balineesitypy ja musta poika ovat nyt varmasti varattuja.

Sinitiketti Waltari on alustavasti varattu.

Sininen Waldemar etsii yhä kotia. Mieluiten sijoitukseen, mutta jos ei järkevää sijoituskotia ala lähiviikkoina löytyä, joutunen myymään sen lemmikiksi. Se olisi kyllä harmi, sillä pojalle olisi yksi morsian tiedossa.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Sunnuntailta kuvasia

Kävin viimeksi sunnuntaina sijoituspentuettani katsomassa. Aluksi ne riehuivat sata lasissa, ei toivoakaan kuvaamisesta minun taidoillani ja kameroillani. Sitten pentujen tyypilliseen tapaan simahtivat kuka minnekin, jo pysyi jotenkin kännykamerakin perässä :-)
 
 
Yllä elpymistä Waltarin tyyliin.

 
Musta Wing ja balineesi Winter (ainoa varmasti varattu).

Waldemar, Wendela ja Waltari.

Varaustilanne on aika lailla ennallaan. Balineesipoju on varattu, muista on alustavia kyselyitä muttei vielä mitään varmaa, eli kaikkia muita saa yhä kysellä. Ainoa jota ei (ihme kyllä) ole kyselty on sininen Waldemar-poju. Liekö syynä sitten se, että toivoisin sille sijoituskotia, joka ei ihan heti leikkaisi. Painotan vielä kerran että teen erittäin reiluja sijoitussopimuksia, en pakota ketään pitämään loputtomiin huutavaa ja merkkailevaa kollia, vaan tarkoituksena on teettää melko nopealla aikataululla yksi pentue ja sitten saa leikkausluvan.

Lisää kuvia on muuten tulossa niinkin yllättävään paikkaan kuin Ilta-Sanomien tämän viikonlopun Sunnuntai-osastoon! Vastailin muutamaan toimittajan kysymykseen, ja hän kävi kuvaajan kanssa pentuja maanantaina katsomassa. Itsekään en ole kuvia ja juttua vielä nähnyt, joten lienee vähän niin kuin pakko ostaa lehti...

lauantai 15. syyskuuta 2012

Uunituoreita kuvia

 
Sain tänään pentujen sijoituskodilta kasan kuvia pentukasasta ;) Lapsoset (kohta 9 viikkoa) alkavat olla sen verran riiviöitä, että niistä ei saa kuvia juuri muuten kuin nukkuvina tai puoliunisina. Yllä olevassa kuvassa pentueen ainoa tyttö Wendela ja Waldemar. Ainakin sininen Waldemar-poika etsii kotia yhä, mielellään sijoitussopimuksella. Toisin sanoen uusi koti saisi kissan huomattavasti normaalia edullisemmin, mutta sitoutuisi edes yrittämään pitää sitä jonkin aikaa kollina.


Alla vielä Waldemarin yksittäisposeeraus.


Sitten Winter, pentueen balineesipoika, joka on varattu.


Kasassa keskimmäisenä musta Wing, se etsii yhä omaa lemmikkikotia.

Alimmaisessa kuvassa sinitiketti Waltari ja Hertta-täti (Skazki Taisia). Waltaria on kyselty, mutta mitään satavarmaa ei vielä ole. Hertalla on nyt kaikki siitostestit valmiit, se osoittautui PRA-negatiiviseksi :-) Eli todennäköisesti sen pentue toteutetaan nyt ensi tilassa, jos vaan suinkin onnistuu.

tiistai 11. syyskuuta 2012

Uutta kotia etsiviä kissoja

Tällaiset blogipäivitykset ovat aina kovin harmillisia, mutta joskus välttämättömiä :-( Eli kaksi kasvattiani etsii uutta kotia, omistajalla on yllättäen puhjennut allergia ja astma :-( Kaverukset ovat tuossa kuvassa, eli 4-vuotias leikattu itämaistyttö Mila on lilakilpikonna bicolour, ja punavalkea Hemmo-poika on kohta puolivuotias eli suuresta koostaan huolimatta pentu vasta.

Molemmat ovat todella suloisia, ihmisrakkaita kissoja, ja sopeutuvat varmasti rakastavaan kotiin yhdessä tai erikseen. En voi kuitenkaan suositella niitä kotiin, jossa on aivan pieniä lapsia, enkä myöskään ainoaksi kissaksi. Minulta saa omistajan yhteystiedot.

Kolmaskin kasvattini etsii kotia, mustavalkea 6-vuotias Domino-poika. Se oli pentueen arkajalkaisin jo meiltä lähtiessään, ja valitettavasti sen perusluonne on pysynyt samana, eli nykyisessä kodissa, jossa on koira ja pieniä lapsia, se ei valitettavasti viihdy. Siitä voi kyselyt osoittaa suoraan sen omistajalle: http://www.freewebs.com/catterymiado/ , mutta tähän vielä siitäkin kuva:

maanantai 10. syyskuuta 2012

Jokunen kuva pennuista taas

Viimeksi kun olin pentuja katsomassa niin mukana olivat myös pentujen isän Eepon omistajat. Tässä heidän ottamiinsa kuviin linkki: http://rixan.kuvat.fi/#/kuvat/Eepon+lapset+2.9.12+/

Kuvissa seikkailevat pentujen lisäksi myös emo ja täti.

Varaustilanne elää yhä, kuten tavallista, kun luovutusikään on vielä minimissään 4 viikkoa (pennut ovat nyt siis 8-viikkoisia). Kysellä voi ainakin vielä mustaa poikaa (lemmikiksi) ja sinistä poikaa (mielellään sijoitukseen).

Ainoa varmasti varattu on ruskeanaamio balineesipoika Winter.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Uusia kuvia ja suunnitelmia


W-pennuista on nyt pläjäys uusia kuvia eiliseltä, kiitos Leena! Ks. pentujen oma kuvagalleria täällä: https://picasaweb.google.com/114355919012200680101/SkazkiW# Joillain on ollut kuulemma ongelmia saada tuota picasaa auki, ilmoitelkaa vaikka kommenttikentässä jos ongelma jatkuu, niin koetan tutkia sitä - tarvittaessa pitää harkita kuvien siirtoa jonnekin muualle.

Yläkuvassa komeilee pentujen täti, Skazki Taisia OSH n 25 var. Se on todella kaunis varianttineitonen, ja sen luonne on aivan mielettömän ihana. Siksi olemmekin sen kodin kanssa kallistumassa siihen, että luultavasti Taisia eli Hertta siirtyy hetkeksi takaisin minun nimiini ja tekee siis Skazki-kissalan nimiin yhden pentueen lähitulevaisuudessa. Mutta ans kattoo nyt, suunnitelmat ovat aina suunnitelmia ja voivat muuttua.

Myös Tellun (Skazki Unelma OSH d var) pentue olisi tarkoitus toteuttaa tässä joskus talvella, jos vaan neiti suvaitsisi joskus juosta. Se on kohta 11 kuukautta eivätkä sitä kollit kiinnosta vielä ollenkaan.

Mutta nykyisen W-pentueeni varaustilanne elää nyt ihan päivä päivältä. Vapaina ovat taatusti tällä hetkellä molemmat siniset, eli yksivärinen Waldemar ja ticked tabby Waltari.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

W-pentue melkein 7 viikkoa

 
Kävin tänään katsomassa melkein 7-viikkoisia W-pentuja. Ihana riiviölauma! Mukanani oli melkoinen määrä muitakin katsojia, ja yhdet katsojat kävivät sijoituskodissa vielä minun lähdettyäni. Päivän saldona pennuista kolme on nyt ALUSTAVASTI varattu, mutta huom huom tilanne voi vielä hyvinkin muuttua, eli kaikkia pentuja saa yhä kysellä. Yläkuvassa pentueen prinsessa, kilpikonnanaamio Wendela. Se on hyvin touhukas tyttö, ja alustavasti varattu.
 
 
Sitten seuraavaksi pentueen sininen poika Waldemar. Se on hyvin tasapainoinen kokonaisuus, ei ehkä tuleva näyttelytähti, mutta jos se pysyy virheettömänä, niin etsiskelen sille sijoituskotia, joka ei ihan heti sitä leikkaisi. Tarkoitus ei ole kuitenkaan ketään pakottaa pitämään mitään hulluna merkkailevaa kollia, mutta jos edes hetken joku uskaltaisi yrittää...

 
Sitten oma suosikkini, sinitiketti Waltari. Sillä on lyhyempi pää kuin veljillään, ja mutka profiilissa, mutta siinä on vaan sitä jotakin ja ihana ilme! Luonteeltaan se on myös aivan mahtava. Sitäkin on alustavasti nyt kyselty.

 
Hups - en aina ihan hallitse tätä käyttöliittymää - pentujen väliin kuva niiden emosta Hilmasta (Skazki Tamila). Tässä muuten näkyy todellinen vihreä silmienväri ;)


Sitten musta poika, Skazki Wing. Aivan ihana tutkimusretkeilijä, tekee kaiken ekana. Etsii lemmikkikotia.

 
Ja lopuksi vielä ruskeanaamio sydäntenmurskaaja Skazki Winter. Siitä on nyt jo kaksi kotia ilmaissut kiinnostuksensa, ja toiset kävivät jo katsomassakin, mutta jäivät vielä miettimään pariksi viikoksi. Siksi tiedän varaustilanteen sen osalta varmasti vasta parin viikon päästä, eli jos ruskeanaamio balineesi on haaveissa, voi jonoon yhä ilmoittautua.

Kuvia lienee lisääkin tulossa lähipäivinä, mutta tässä nyt ekat maistiaiset.

lauantai 1. syyskuuta 2012

W-pentueella nimetkin vihdoin


Onpa taas ollut kiirusta, ylläoleva kuva on jo pari viikkoa sitten otettu... siinä siis kaikki viisi pentua mutta eniten näkyy emo Hilma (Skazki Tamila, OLH n 25). Salama hieman vääristää värejä, Hilman silmien väri voisi olla parempikin mutta ei se kyllä luonnossa ihan noin keltainen ole.

Keksinpä nimetkin pennuille, kun pitää lähiaikoina astutustodistus lähettää liittoon. Saanko siis esitellä:

Skazki Wendela - porukan ainoa tyttö ja hienohelma. Väriveikkaus 5 viikon iässä oli, että BAL f eli kilpikonnanaamio balineesi - pitää vielä käydä tarkistamassa ennen rekisteröintipapereiden lähetystä kuitenkin.

Skazki Waldemar - iso ja rauhallinen sininen itämaispoika. Etsii mahdollisesti sijoituskotia yhtä astutusta vastaan.

Skazki Waltari - erittäin ihmisläheinen sininen ticked tabby poika. Kiinteitä syömään opittuaan on ottanut muita painossa kiinni hurjasti. Porukan lupaavimmat korvat, eli tätä ilkeäisin myydä ehkä jopa näyttelyistä innostuneeseen kotiin.

Skazki Wing - musta poika, tekee aina kaiken ekana, reipas tutkimusretkeilijä. Etsii lemmikkikotia pienen värivirheen (hieman valkoista kaulassa ja kainalossa) takia.

Skazki Winter - ruskeanaamio balineesi (luulisin). Minua suorastaan huvittaa, vaikka osasin tämän arvatakin: heti kun lisäsin sen pentulistoille, siitä tuli heti kaksi kyselyä. Miten niin tunnetuin naamioväri?