maanantai 27. huhtikuuta 2009

Olipahan taas viikonloppu

Nyt on RuRokin näyttely lusittu ja kyllä taas menikin vähän eri tavalla kuin mitä olin suunnitellut... Suunnitelma siis oli notkua oman häkin luona, tai litkiä kahvia ja juoruta, ja korkeintaan välillä vähän jaloitella myyntipöytien luona. No, tyhmästä tai liian kiltistä, ihan miten tahdotte tulkita, päästä kärsi taas koko ruumis. Eli kun lauantaiaamuna puuttui assistentteja niin minua ei tarvinnut kauhean pitkään ylipuhua, ja sitten kun lauantai meni ihan ok, niin lupasin olla sunnuntainkin. Seurauksena olin kyllä sitten sunnuntai-iltana täysin hämärän rajamailla, ja jalat aivan romuna. Mutta ainakin aika meni nopeasti eikä tullut tylsää.

Lara sai kaksi ekaa sertiään, eli sikäli tavoite saavutettu! Toivottavasti saadaan vielä se kolmaskin serti, että ainakin CH tulisi titteliksi, ja nälkä kasvaa syödessä, ehkä sittenkin yritetään IC:ksi asti. Sen korkeampiin luokkiin ehkä ei pyritä, tai ehkä sitten joskus leikkauksen jälkeen voisi katsoa, kuinka pitkälle kastraattiluokissa rahkeet riittävät. Lara käyttäytyi siedettävästi ottaen huomioon, että näyttelytauko oli ollut tosi pitkä. Aluksi sitä vähän hermostutti, mutta varsinkin sunnuntaina se oli jo varsin rentona tuomarin pöydällä.

Lauantai kyllä alkoi sikäli masentavasti, että ruotsalaistuomari ei löytänyt Larasta oikein mitään muuta hyvää sanottavaa kuin pitkän kropan ja korkeat jalat. Korvat, silmät ja pää olivat hänen mielestään ihan kamalat. Se kyllä sitten vähän lohdutti, kun olin hänen assarinaan ja huomasin, ettei hän lauantaina pitänyt oikein kenestäkään muustakaan. Sunnuntaina italialainen tuomari löysi jo Larasta enemmän positiivistakin sanottavaa. Ja enpä minä Larasta ole ikinä mitään huippunäyttelykissaa kuvitellutkaan, sehän on otettu kotiini kasvatusnaaraaksi ja siinä hommassa se on aivan huippu. Sen luonne on kyllä aivan supermahtava, ja se vaikuttaa periyttäneen ihanaa luonnettaan hyvin myös pennuilleen.

Laran poika Natan oli lauantaina myös paikalla, se sai paremmat arvostelut ja kieltämättä se onkin ainakin tässä vaiheessa lupaavampi kuin emonsa. Sitä toivottavasti nähdään vielä näyttelyissä muutenkin, ainakin sen omistajat sellaista vähän lupailivat.

Kotona en siis viikonloppuna ehtinyt juuri kuin käydä kääntymässä, mutta sielläkin menee kohtuuhyvin. Hain M-pentueen vielä kotia etsivät Miroslavin ja Milanan meille perjantai-iltana, ne saivat valtakunnakseen toisen makuuhuoneen. Ekana iltana niitä selvästi jännitti uusi paikka ja uudet hajut, mutta jo lauantaina ne olivat kuin kotonaan. Vielä en ole uskaltanut niitä päästä muuta huushollia tutkimaan, mutta Lara on jo käynyt pari kertaa niitä moikkaamassa ja kaikki on mennyt todella hyvin. Larasta pennut ovat vain kiinnostavia, se nuuhkii niitä innoissaan ja hieman jopa nuolaisi Miroa tänä aamuna. Miro aluksi säikähti mutta kun se huomasi, ettei tuo isompi kissa tahdo pahaa, niin sekin relasi. Dinan ja Maijan kanssa totuttelu aloitetaan loppuviikosta, nimittäin joudun tässä nyt pariksi päiväksi työmatkalle, Teron on helpompi hoitaa viittä kissaa kun ne ovat kahdessa helpommin hallittavassa ryhmässä.

Mirolle olisi EHKÄ koti tiedossa mutta vasta kesäkuun paikkeilla. Milana etsii yhä omaa kotiaan, lähinnä lemmikiksi.

perjantai 24. huhtikuuta 2009

Milan ja Miron tilanne ja näyttelyyn

Huokaus. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin... Miroslavista ja Milanasta on nyt viime päivinä ollut alustavaa kiinnostusta, mutta toistaiseksi mitään varmoja varauksia ei ole. Pennut itse kyllä tekevät hyvää myynninedistystyötä, keskiviikkona niillä kävi katsojat, Miroslav hurmasi heti, Milana hetken ujosteli mutta hetken kuluttua mötkähti muitta mutkitta katsojan syliin kehräämään. Katsotaan. Toivon kovasti että ne lopulliset kodit lähiviikkoina löytyisivät. Pennut nimittäin muuttavat tänään minun ja Teron huusholliin, loputtomiin niitä ei voi sijoituskodissa pitää, kun minun vastuullanihan ne ovat kunnes lopulliset kodit löytyvät.

Hieman vaan käy sääliksi "vanhoja" kissojani. N-pennut kun lähtivät niin meillä on ollut viime päivät suorastaan idyllistä, kaikki kolme leikkivät ja nukkuvat yhdessä, mutta nyt kun tulee kaksi vierasta pentua niin kyllä se taas hetkeksi sekoittaa pakan, vaikka toki aluksi eristän kissat toisistaan. Veikkaanpa että Dina ja Lara tuskin ovat asiasta kauheasti moksiskaan, mutta Maija on se meidän herkkis, se reagoi muutoksiin voimakkaimmin.

Mutta ei auta valitus, täytyy lähiaikoina taas kuvata pentuja ahkerasti ja toivoa, että ne hurmaavat itselleen uudet kodit pian. Luonteessa ei ainakaan ole vikaa, reippaita ja suloisia ovat molemmat!

Olen huomenna ja sunnuntaina Rurokin näyttelyssä Myyrmäessä. Lara on ilmoitettu molemmille päiville, sen poika Natan lauantaille. Nyt vaan hieman harmittaa etten älynnyt ilmoittaa ketään M-pennuista, suoraan sanoen optimistina kuvittelin kaikkien olevan jo uusissa kodissa tässä vaiheessa. No, pitää pusata häkin päälle mainos niistä ainakin.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Omituisen hiljaista

Muutamassa päivässä on käynyt melkoinen mullistus. Kaikki N-pennut ovat nyt sitten uusissa kodeissa! Pääsiäisenähän lähti kolme, ja loput kolme lähtivät nyt tässä viime päivinä. Iiris (Skazki Ninel) lähti Pohjois-Vantaalle perjantaina. Siitä tulee toivottavasti tuleva kasvatusnaaraani, eli tein siitä sijoitussopimuksen. Muutamassa päivässä se on saanut itämaisesta Elviksestä leikkikaverin ja kotikissa Pimpulasta innokkaan sijaisemon.

Natan lähti melkein naapuriin, kotikissa Monnin kaveriksi. Lähdin saattamaan Natania uuteen kotiin, tosi reippaasti se alkoi heti tutkia paikkoja. Monnin kanssa ne aluksi hieman ujostelivat toisiaan, mutta hyvältä vaikuttaa.

Nadir taisi viime bloggauskuvallaan hurmata itselleen uuden kodin. Eipä sekään pitkälle päätynyt, se lähti tänään Espooseen, aivan ihanaan kotiin. Siellä sitä odotti simskuvariantti Noksu, joka on sattumoisin oman Maijani sisarentytär, eli myös Nadirin jo melko kaukainen sukulainen.

Nadir ehti olla pari päivää ainoana pentuna, ja sillä oli selvästi välillä tylsää, kun emo-Lara vaan joikasi juoksuaikaa eikä oikein enää viitsinyt hoivata ainokaistaan. Mutta olin aika yllättynyt, kun isot kissat, Dina ja Maija, sitten yllättäen alkoivatkin suhtautua pikkuiseen varsin suopeasti.

Enpä olisi uskonut vielä muutama päivä sitten, että Maija huoli pikkupojan viereensä saunan lauteille:

Ja Dina suorastaan hoivasi pikkuista, ja sitten lysähti sen päälle nukkumaan:

Kotona on nyt suorastaan aavemaisen hiljaista. Lara toki huutelee vielä, mutta juoksu on jo selvästi loppusuoralla, laantumaan päin. Lara ja Maija leikkivät innoissaan niinkuin pentuja ei olisi koskaan ollutkaan. Hassua :-) Lara oli aivan superhyvä emo, mutta nyt se käyttäytyy taas kuin teinityttönen. Parempi toisaalta niin, kyllähän nuo ipanaiset jo hyvässä luovutusiässä olivatkin.
Toivottavasti kahdelle vielä myymättömälle pennullekin eli M-pentueen Miroslaville ja Milanalle löytyy hyvät kodit! Miroslaville tulee katsoja keskiviikkona, laittakaa peukut ja varpaatkin pystyyn. Minusta vaan on käsittämätöntä ettei Milanaa ole nyt kukaan kysellyt, se on minusta aivan tosi ihana ja hauskanvärinen nuori kissaneiti!

torstai 16. huhtikuuta 2009

Kuvia pääsiäiseltä

Tässä nyt muutama kuvanäyte, kiitos kuvaajille eli Kati S, Elina V ja Greta! Laitan näitä ihanuuksia lisää picasaan lähiaikoina, ja Nexustahan on ihan oma galleriansa joka löytyy Willicon-sivujen kautta.
Noel poseeraa uudessa kodissaan.

N-pentueen ainoa kotia etsivä eli Nadir. Eikö olekin vetoava katse? Poika on aito itämainen, aivan hulluna ihmisten perään ja ääni on kuin sumutorvella. Alkuviikon kysely ei johtanut valitettavasti mihinkään, eli poju on yhä vapaa.

Sitten pentukasaa, kameraan katsovat Nadir ja Iiris (Ninel).
Isompia pentuja, Miroslavia ja Milanaa kun olin pääsiäisen aikaan hoitamassa, niin oli kyllä kamera mukana. Mutta kun ne(kin) ovat niin vauhdikkaita ja ihmisrakkaita, niin kuvaamisesta ei tullut mitääään. Nyt tiedän hyvin mitä Leena eli sijoitusemäntä aina valitti. Mirolla ja Milalla kun ei ole muuta vaihdetta kuin hyrisevä sylikissa tai hulluna riehuminen, kuvaaminen on tosi haastavaa jos ei ole kuvausapulaista... Mutta onneksi löytyyhän niistä ne Janin superkuvat reilun viikon takaa, jos joku kaipaa muistinvirkistystä että miltäs ne kaverit näyttivätkään, linkitin nyt Janin ottamat kuvat myös M- ja N-pentueiden omille sivuille kotisivuillani.
Laralla on nyt sitten eka juoksu sitten lokakuun. Minusta se on itämaiseksi varsin hiljainen ja siedettävä, Tero taitaa olla eri mieltä... mutta se on vähän mihin vertaa, verrattuna Ninnin ja Maijan infernaaliseen möykkään se oikeasti on hiljainen, mutta Tero ei olekaan kokenut edellisiä kasvatusnaaraitani leikkaamattomina.
Hain pillerireseptin, niin saan lisäaikaa miettiä, mitä teen Laran kanssa. Uusia pentuja en voi teettää ennenkuin kaikki nykyiset on myyty, asuntomme ei ole kuitenkaan loputtoman suuri ja kissamäärä on tarkoitus pitää kohtuullisena. Jos Tero saisi päättää, Lara leikattaisiin saman tien. Itse haluan vielä vähän miettiä, vaikka tiedänkin pillereiden riskit.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Natan varattu :)

http://jalbum.net/browse/user/album/162143/

Käykääpä katsomassa oheinen linkki. Siellä on kuvia paitsi Willicon-kissalaan muuttaneesta Nexusta (Skazki Nereida), myös jokunen muista pennuista, kuvat on otettu lauantaina. Lisääkin kuvia minulla on jemmassa, mutta koetan saata niitä tänne vaikka huomenna sitten...

Natan on nyt sitten varattu ja tällä kertaa lopullisesti. Se muuttaa melkein naapuriin, muutaman kilometrin päähän meiltä, kovasti kaveria kaipaavan kotikissa Monnin kaveriksi. Sitä tullaan näkemään ainakin yhdessä näyttelyssä, ja yksi alustava siitosvarauskin siitä jo on.

Nadiria on kyselty, mutta saapa nähdä. Toivotaan parasta, kotiehdokas vaikuttaa kyllä kivalta.

Mutta kyselkääpä nyt ihmiset niitä minun valkolaikkujanikin :-) Kaksi on yhä vapaana, Miroslav ja Milana, ovat jo himpun isompia mutta kyllä yhä pentuja silti ja olisivat täysin muuttovalmiita uusiin koteihin!

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Nereida Porvooseen ja Natan sittenkin vapaa

Hyvää pääsiäismaanantaita toivottaa Dora (Skazki Nimfadora) uudesta kodistaan! Kuvan on ottanut uusi omistaja Miiu.

Onpahan ollut aika kiire pääsiäinen... kaikkea muutakin kyllä, mutta myös pentujen luovutusta, eli lauantaina lähti Nereida Even luo Porvooseen ainakin toistaiseksi, mahdollisesti se muuttaa vielä kerran jos sopiva sijoituskoti löytyy. Noel ja Nimfadora ovat jo loistavasti sopeutuneet uusiin koteihinsa.

Tein sitten sellaisen tempun mitä en yleensä tee. Eli söin sanani ja peruin Natanin lähdön Saksaan. Syitä on monia, kaikkia en ala julkisesti ruotia, mutta suurin on se, että eipähän tule sitten mitään jälkipuheita että olisin myynyt "viallisen" eli pienen häntämutkan omaavan kissan ulkomaille.

Toisin sanoen molemmissa pentueissa on vielä kaksi omaa kotia etsivää: Milana ja Miroslav, ja Natan ja Nadir. Olen nyt pääsiäisen tienoilla käynyt parina päivänä hoitamassa myös M-pentueen vielä omaa kotia etsiviä, ovat nekin kyllä tosi ihania pennunriiviöitä!

Nyt viimeinen pääsiäispäivä on pyhitetty oman kämpän siivoukselle ennen kuin hukutaan hiekkaan yms.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Noel lähti Lahteen

Taas pieneni lauma hitusen. Eli Noel muutti tänään uuteen kotiinsa Lahteen. Seurana sillä on aluksi kaksi spanielia, mutta omistajalla on tarkoitus ennemmin tai myöhemmin (minä veikkaan että ennemmin!) ottaa Noelille kaveriksi toinen itämainen.

Kylläpä oli taas haikeaa. Noel on ollut yksi omistani suosikeistani, sellainen solmuunväännettävä sylissä pörisijä :-) Mutta näillä näkymin tapaan Noelin seuraavan kerran Hyvinkään näyttelyssä, ja jos poika ei nyt ihan päätä näyttelyitä hulluna inhota, niin varmaan nähdään sitä myöhemminkin. Mikä olisi kyllä kasvattajasta ihan huippujuttu, Noel on ehdottomasti yksi pentueen lupaavimmista.

Ihan kuin vauhti täällä olisi jo hieman hiljentynyt, kun riiviöitä on enää "vain" neljä kuuden sijasta? Vai tuntuukohan minusta vain siltä?

Hyvää pääsiäistä kaikille, lähipäivinä en välttämättä kauheasti ehdi istua koneen ääressä, puhelimesta tavoittaa jos tulee kiireistä asiaa...

torstai 9. huhtikuuta 2009

Nimfadora lähti ekana

Kuvaaminen on tällä viikolla jäänyt vähemmälle kun eipä niihin Janin upeisiin kuviin ole oikein lisäämistä ;) Yhden kuvan räiskäisin pentukasasta tänään, ja viikonloppuna luultavasti kuvaan taas hieman myös kahta yhä kotia etsivää M-pentua.Kuvaaminen on tällä viikolla jäänyt vähemmälle kun eipä niihin Janin upeisiin kuviin ole oikein lisäämistä ;) Yhden kuvan räiskäisin pentukasasta tänään, ja viikonloppuna luultavasti kuvaan taas hieman myös kahta yhä kotia etsivää M-pentua.


Hieman haikeat fiilikset. Luovutin tänään meidän pikamenijän, Nimfadoran uuteen kotiin. "Dorasta" tulee mieleen sen isoäiti Pauliina, samanlainen rimppakinttu koheltaja. Dora keksi kaikki jutut ekana, se lähti ekana pesästä, oppi ekana juoksemaan, kiipesi ekana korkeimmalle. Uudessa kodissa on kaksi siamilaista, pientä suhinaa ja murinaa on ollut puolin ja toisin, mutta eiköhän se siitä, Dora on hyvin reipas!

Huomenna lähtee suosikkipoikani Noel, ja lauantaina Nereida.

Eilen kävin katsastamassa Ninelin eli Iiriksen tulevan sijoituskodin. Sielläkin on kaksi kissaa ennestään, ne ujostelivat ensin, mutta pian rohkeampi, cremehopeatäplikäs varianttipoika Elvis jo istui sylissäni ja leikki paitani naruilla. Hyvältä vaikutti kaikin puolin. Iiris muuttaa uuteen kotiinsa ensi viikolla.

Tein sitten päätöksen, toivottavasti en joudu katumaan. Eli Natan lähtee kuin lähteekin Saksaan. Ainahan ulkomaille vienti on riski, ei voi oikeasti tietää minne kissa joutuu jos ei ole käynyt katsomassa, mutta toivotaan parasta.

N-pennuista siis kotia etsii enää Nadir. Se on pentueen sumutorvi, sen tunnistaa äänestä vaikkei pentua näkisikään ;)

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Nyt huippukuvia myös M-pentueesta

Kuva löytyvät täältä:

http://jcn.kuvat.fi/kuvat/skazkipennut/

Kuvien ottamisen jälkeen lila Maksim siis muutti uuteen kotiin, jossa on alkanut sujua oikein mukavasti, poju on oikein reipas tapaus. Kaksi muuta etsii yhä hyvää kotia!

Huomenna alkaa vähitellen N-pentujen luovutus. Nimfadora taitaa lähteä ensimmäisenä Tuusulaan.

Pähkäilen tässä, myisinkö Natanin Saksaan vai en. Siellä olisi kasvattaja, joka sen haluaisi pienestä knikistä huolimatta. Mietin vaan että meneekö siinä minulla maine, eli olenko ainakin Saksassa sen jälkeen "se suomalainen, joka myy viallisia kissoja kasvatukseen". Kasvattajaa en tunne ennestään, joskaan en ole kuullut hänestä mitään pahaakaan, kissat sinänsä näyttävät kotisivuilla kirkassilmäisiltä ja hyvinvoivilta.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Uusia upeita kuvia ja kaikki pennut muuttovalmiita

Nyt linkki Janin ottamiin kuviin: http://jcn.kuvat.fi/kuvat/sadunpennut/
Kuvissa on toistaiseksi vain N-pentue, mutta M-pentueestakin on tulossa kuvia. Kuvat siis otettu sunnuntaina, ikää kuvissa vajaat 14 viikkoa.

N-pennut saivat tehosterokotuksen ja mikrosirun eilen, ja kaikki myös tarkastettiin huolellisesti. Kaikki olivat virheettömiä ja terveitä, ainoastaan Natanilla on pienen pieni häntämutka ihan viimeisessä nikamassa. Mutka on niin pieni, että aluksi edes eläinlääkäri ei ollut sitä huomata. Joten luulen että se ainakin kastraattiluokissa voisi pärjätä hyvin myös näyttelyissä, se on nimittäin lupaava ja äärimmäisen harvinaisen värinen, pitkäkarva klassinen tabby.

Kukaan pennuista ei näytä saaneen mitään rokotusreaktiota, kaikki paahtoivat jo aamulla sata lasissa. Eli tällä viikolla alkaa myös N-pentujen luovutus loppuviikosta. Toisaalta ihanaa kun riiviölauma vähenee, toisaalta on se kyllä vähän haikeaakin. Koko N-pentue on niin suloista porukkaa, tosi sosiaalisia hurmureita.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Maksim uuteen kotiin ja kuvia tulossa

Jani http://www.studiofotokatti.fi/ kävi kylässä eilen kuvaamassa molempia pentueita. Toistaiseksi olen saanut nähtäväksi N-pentueen kuvia, ne ovat UPEITA!!! Pitää nyt vielä Janin kanssa sopia, missä saan niitä julkaista, mutta varmasti niitä tulee johonkin näkyviin.
Niitä odotellessa laitetaan tähän pari meikäläisen räpsäystä M-pennuista. N-pentuja en ole nyt kuvannut kun tiesin Janin olevan tulossa kylään, ja hänen kuvansa voittavat omani ihan 6-0!

Milana esittelee hienoa kilpparikuviotaan.

Miroslav taiteilee ikkunalaudalla, huomatkaa isot tassut, tämä poika kasvaa vielä paljon!

Maksim lähti eilen uuteen kotiinsa Turkuun. Kuten jo aiemmin sanottu, tein siitä sijoitussopimuksen eli toivottavasti siitä tulee ainakin yhden pentueen isä ennen leikkausta. Sopeutuminen on alkanut ihan mukavasti.

Nimfadoralla kävi jo toistamiseen sama katsoja kuin aiemmin viime viikolla, ja se on nyt alustavasti varattu.

Kotia etsii siis vielä ainakin neljä pentua. Yksi tyttö: lilakilpikonnavalkea Milana (lemmikiksi), ja kolme poikaa: punavalkea Miroslav, suklaa klassinen tabby Natan ja suklaatäplikäsvalkea Nadir. Poikien kohdalla myös näyttelyt ja/tai kasvatuskäyttö ovat mahdollisia, mutta tärkeintä niillekin on hyvä koti!

lauantai 4. huhtikuuta 2009

URK takana

Kyllä täytyy olla hieman hullu kun käy kissanäyttelyissä ja vielä menee vapaaehtoisesti assistentiksi. Minulla on jalat niin kipeät että saankohan yöllä nukuttua? Olin koko päivän jaloillani lyhyttä ruokataukoa lukuunottamatta. Näyttely venyi tosi pitkälle, ja lopulta paneelissakin sain kantaa melkoisen määrän kissoja: olin assistenttina ensin yhdellä kolmosten tuomarilla ja sitten toisella itämaisten ajan (minua siis yritettiin aamulla vaihtaa kokonaan kolmosten tuomarille, mutta kun halusin assaroida itämaisia), niin jotenkin paneelissa tuntui että kannoin sitten kummankin kissoja ;-) Paneeli kun oli aika epätavallinen, ensin olivat kaikkien kategorioiden pennut, sitten nuoret, sitten kastraatit ja sitten vasta aikuiset. Ja tosiaan kaikki kategoriat sekaisin, ja assistenttien piti siis kantaa omien tuomareidensa kissat.. Välillä olin itsekin sekaisin kuin seinäkello.

M-pennut käyttäytyivät todella hienosti näyttelyssä! Maksim siis vain oli arvostelussa, kaksi muuta vain sen seurana häkissä. Mitä nyt vähän ehdin aina välillä pyörähtää häkin luona, niin ne herättivät kyllä ihastusta. Miroslaville löytyi kaksi faniakin, mukavanoloinen nuoripari. Yrittivät väittää että heille kaksi itämaista muka riittäisi eikä kolmatta enää mahtuisi mukaan, yritin kääntää heidän päätään mutta jää nähtäväksi, onnistuinko ;-)

Maksim sai kivat arvostelut, ehkä jopa vähän paremmat kuin mitä odotin. Tuomari tykkäsi siinä samoista asioista kuin minäkin: isosta koosta (kysyi, mitä minä sille olen oikein syöttänyt kun poika on niin ISO), jo tässä vaiheessa hienosta turkista ja tasaisesta lilaväristä sekä hyvin herttaisesta luonteesta. Ainoa mistä vähän huomautettiin oli että häntä saisi olla pitempi ja silmät vihreämmät. No, molempien suhteen on toki vielä toivoa että ne iän kanssa paranisivat, tai eivät ainakaan menisi kauheasti huonompaan suuntaan...

Iloisena yllätyksenä paikalla oli myös Leo eli Skazki Isidor, suklaa ticked tabby pitkäkarvakasvattini, joka siis asustaa siitoskollina Tistan-kissalassa. Leo on vaan niin nätti ja hyväluonteinen, ei voi kuin ihmetellä miten ihana voi ollakin!

Näin muuten samaisessa näyttelyssä yhden kauneimmista koskaan näkemistäni balineeseista. Mummeli Twixinho Jesse on nimi, ja väri on punanaamio. Mummeli-kissalan sivuilla olevat kuvat eivät tee pojalle täyttä oikeutta, se on oikeasti tosi upea!

perjantai 3. huhtikuuta 2009

Illusiasta isoäiti taas kerran

Iki-ihanasta Lilli Lillukasta, alias Illusiasta, oikealta nimeltään Skazki Fiona Feodora eli ihka ensimmäisestä kasvattamastani klassisesta tabbystä, tuli jälleen kerran isoäiti 31.3. ja 1.4. välisenä yönä. Lillin tytär sen ekasta pentueesta Wynny, oikealta nimeltään Skazki Iowyn Illusia, OSH b 25 var, sai neljä itämaisvauvaa. Saman pentueen poikiahan on käytetty paljonkin kasvatukseen, aiempi sijoituskollini Illarion eli Pele sai kaksi pentuetta, ja olen jo mennyt sekaisin montako pentuetta Isidorilla eli kotoisammin Leolla, joka asustelee Tistan-kissalassa, oikein onkaan...

Wynnylle tämä oli kuitenkin sen ensimmäinen pentue, neljä suklaista poikaa! Kaksi klassista tabbyä, yksi tiketti ja yksi täplikäs. Ensimmäiset kuvat löytyvät täältä, kun jaksatte skrollailla sivun alalaitaan: http://www.javanesen.com/englisch/kitten_e.htm ja lisää on varmaan pikkuhiljaa tulossa.

Nämä ovat myös minun nykyisen N-pentueeni serkkuja koska oma Larani on Wynnyn siskopuoli.

Mitä tulee omiin pentuihini, niin kyselyt ovat tosiaan vilkastuneet mutta toistaiseksi tuloksia ei ole, eli yhä viisi pentua etsii uutta kotia. M-pentuetta viime viikolla vaivannut lievä mahatauti on saatu aisoihin, joten huomenna tuon kaikki kolme Messukeskukseen näytille. Ainoastaan Maksim on arvostelussa, kaksi muuta turistina ja seuralaisena.

Itse häärään assistenttina, sillä tavalla päivä menee paljon nopeammin kuin vain oman häkin vieressä notkuessa.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Maksim varattu ja lisää kuvia

Eilen asia ratkesi: olen tässä käynyt muutaman päivän neuvotteluja Maksimista, ja nyt sitten varmistui että se lähtee pääsiäisen tienoilla Turkuun, siitä tulee uusi sijoituskollini. Koska en ole varma, onko minulla sille ensi syksynä / talvena sopivaa tyttöä, niin mielelläni annan sitä myös muiden kasvattajien käyttöön jos joku tarvitsee pitkäkarvakollia siitokseen. Jossain välissä laitan sen myös kotisivuilleni siitoskolliksi, mutta tämä nyt tässä alustavasti tiedoksi.

Maksim ei ole mikään superextreme tyypiltään, mutta ei siinä mitään vikaakaan ole. Sillä on kiva ilme, ja tosi kaunis, tasainen lila väri. Veikkaan että yksivärisyyden alla se on geneettisesti ticked tabby.

Milanaa käytiin myös eilen katsomassa, mutta ostajaehdokas halusi vielä miettiä hetken. Viikonloppuna luultavimmin selviää, onko Milanalla uusi koti vai. Miroslav nyt ainakin vielä etsii omaa kotia, mielellään jättäisin siitäkin yhden siitosoikeuden, mutta ehdoton edellytys tämä ei ole, ihan lemmikiksikin kyllä myyn jos vaan hyvä koti löytyy.

Laitoin eilen muutaman uuden kuvan picasan verkkoalbumiini, käykää katsomassa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Maksim

Picasaan en ole kertakaikkiaan ehtinyt laittaa kuvia, yritän tänään tai huomenna illalla. Mutta sitä ennen laitetaan nyt tänne pari vähän onnistuneempaa kuvaa Maksimista, otettu maanantaina. Poika on kyllä sen verran eläväinen tapaus, että ei näitäkään kuvia hyviksi ilkeä kehua. Mutta sentään vähän parempia kuin edellinen yritys!


Pentuja ollaan nyt kyselty ihan mukavasti, mikä on tietysti mukavaa kun luovutusikäisiä alkavat olla kaikki. Mutta ainakin pari pentua etsii vielä sitä ikiomaa kotia...