maanantai 5. lokakuuta 2009

Pikaisesti kuulumisia

Mitähän tänne kuuluu... syksyä ainakin! Ei voi mitään, syksy on bloginpitäjän inhokkivuodenaika. Olen aina ihmetellyt ja salaa kai vähän ihaillutkin niitä ihmisiä, jotka ovat syksyfaneja. Minua syksy lähinnä masentaa, varsinkin tämä pääkaupunkiseudun loputon pimeys.

Onneksi on jotain mitä odottaa (paitsi ensimmäistä syyslomaa sitten kaukaisten kouluaikojen), eli Taimi on hyvinkin tukevasti tiine! Sen emännän Annan kanssa odotamme marraskuun alkua ja pentujen maailmaan saapumista toisaalta innolla, toisaalta lievällä kauhulla. Se kun näyttää jo nyt niin paksulta että luultavasti on ISO pentue tulossa.

Laran ja Iiriksen pentuasiat eivät ole vielä edistyneet. Laran suhteen odotan Siegfriedin suomalaisia papereita ja pojan aikuistumista, hyvin pentumainen se oli vielä Pirokin näyttelyssä reilu viikko sitten. Eli juu, jos kaikki menee niin kuin toivon, niin Lara tekisi Siegfriedin kanssa kissalani ensimmäisen täyspitkäkarvapentueen. Iiris ei ole ekan juoksunsa jälkeen vielä aloittanut uutta, mikä on toisaalta ihan hyväkin, kyllä se joutaakin vielä kasvaa hetkisen. Sillekin on kollia kysytty alustavasti ainakin. Toisaalta on mahdoton pentukuume jo, toisaalta yritän pistää itselleni jäitä hattuun: kolme pentuetta aivan yhtä aikaa ei ole tavoitteeni, kahdessakin on ihan tarpeeksi tekemistä.

Työt ja työmatkat ovat viime aikoina haitanneet harrastustoimintaa: kissat toki saavat perushoitonsa ja ne pitävät itse huolen myös siitä, että päivän seurustelutuokio täyttyy - Maija esimerkiksi tulee huutamaan suoraan tähän tietsikan näytön viereen, jos se kokee itsensä laiminlyödyksi... Mutta kuvia en ole ehtinyt ottaa, ja kotisivut eivät ole edistyneet. Silloin harvoin kun olisi aikaa, ei ole energiaa - lue mitä kirjoitin alkuun syksystä ;)

Viikonlopuksi kyllä aion ryhdistäytyä - on pakko: lauantaina olemme Kirkkonummella kissanäyttelyssä. Mukana Iiris, Lara, Dina ja ensiesiintymisensä näyttelyssä suorittaa myös uusi sijoituspoikani Martti eli Cannonball Golden Dream. Seuraavaksi pitäisi alkaa setviä kyytiä itselleni, Dinalle ja Laralle...

5 kommenttia:

saila kirjoitti...

Tai sitten Taimin masussa on Riksiltä saatu "Fuji-geeni" ja PENNUT ovat ISOJA ;) ...sellaisia lähemmäs 130 grammaisia... Tai sitten molemmat vaihtoehdot.... Kivaa kun saa täältä sitten seurata kolmansiakin Riksin lapsia, toivottavasti kaikki menee hyvin!

Elina V. kirjoitti...

Innolla täällä odotellaan minkä näköisiä vaaveja sieltä aikanaan syntyy :)

luolaleijona kirjoitti...

Onneksi syksy on lyhyt aika ja talvella on taas enemmän valoa :) Itse taidan kuulua niihin "omituisiin" jotka tykkäävät syksystä. Jännä nähdä tuleeko sieltä valtava lapsikatras vai valtavia lapsia ;) Vai sekoitus molemmista. Onnea Kirkkonummelle koko kissaporukalle!

Tinittin kirjoitti...

Huhhei, joo toivotaan ettei tule ihan niin montaa kun Riksin ekaan pentueeseen. Tosin kyllähän luonto sitten karsi ne heikoimmat pois.. Pidetään peukkuja että pentumäärä on kuitenkin suht. järkevä.. :))

saila kirjoitti...

Ja Riksin toiseen pentueeseen tuli niitä jättimöllyköitä :) samanlaisia kuin itse sekä omat siskonsa ja veljensä olivat syntyessään.
Kiva kun yhdistyy linjat, joissa on noin isoja pentueita, huuh!