Tampereen kuulumiset

Sunnuntai meni Pirokin näyttelyssä assistenttina. Toki mukana oli yksi oma kissakin, eli sijoituspoikani Siegfried (Shilby Line's Sambal Oleg, OLH d 24) suoritti ensiesiintymisensä näyttelyssä. Olin positiivisesti yllättynyt! Poika on kehittynyt kivasti, toki korvia saisi olla enemmän, mutta niinhän pitkäkarvoilla lähes aina. Parasta siinä kyllä on luonne ja ensikertalaiseksi loistokkaat näyttelyhermot: poikaa ei pelottanut oikeastaan yhtään, ja tuomarinsa Lone Lundin se hurmasi aivan täysin. Lone otti pojan jopa TP-valintaan, missä tosin ei sitten ollutkaan enää mitään jakoa, mutta silti :-) Heidi eli sijoitusemäntä otti paljonkin kuvia, toivottavasti joukossa on jokin kelvollinen.

Myös kolme kasvattiani oli kisoissa mukana. Nexu hurmasi sekä agilityradalla että tuomarin pöydällä, vaikka ihan hitusen pitikin näyttää mieltä - sekin kun on nyt saanut ekan juoksunsa.

Greta oli myös kirjaimellisesti raahannut Noelin ja Morriksen (Skazki Noel ja Miroslav) mukaansa. Pojat ovat ISOJA :-D Molemmat selvästi kehittyvät vielä, minusta ne tietenkin olivat komeita mutta tällä kertaa tuomarilla oli tosi monta kissaa nuorten luokassa, ja vielä tasokkaampi vei voiton niistä.

Illalla ennen kotiinlähtöä kävin vielä Tyyneä ja Moeta katsomassa Emilian luona. Tyyne selvästi viihtyy, oli ihana nähdä miten mukavasti siellä menee. Tosi kivaa kun Tyyne hyväksyi seychellois-Moen uudeksi kaverikseen salamavauhtia. Jälleen kerran tuli todistettua, että itämainen ei sovi ainoaksi kissaksi. Toki harvinaisia poikkeuksia on, mutta yleensä näin se vaan menee. Tyynen edellisen kaverin Dimin avaustulokset saapuivat muuten hiljattain. Vaikka oman kasvatin kuolema nuorena (vähän alle 5-vuotiaana) on aina todella ikävää, niin toisaalta avauksen tulos oli minulle myös pieni huojentumisen paikka. Ilmeni nimittäin, että kyseessä oli synnynnäinen sydänläppien kehityshäiriö eli mitraaliläpän dysplasia. Sen verran olen ehtinyt ottaa selvää, että kyseistä vikaa esiintyy kissoilla, mutta ei ole ainakaan toistaiseksi mitään todisteita siitä, että se olisi perinnöllinen, eli se on vain harmillinen "valuvika" joita silloin tällöin vain syystä tai toisesta osuu kohdalle. Tämä oli minulle siis siksi pieni helpotus, että vaikka Dimiä itseään ei käytetty jalostukseen, niin sen veljestä polveutuu suuri osa kasvateistani, ja veljenlapsia on käytetty laajemminkin jalostukseen. Toki tilannetta pitää seurata, mutta tässä vaiheessa uskoisin kyseessä olevan yksittäisen tapauksen.