tiistai 24. helmikuuta 2009

Lara vähän parempi, pennut siinä ja siinä

Jos nyt jostain on riemua revittävä, niin siitä, että Lara ei ole eilisaamun jälkeen oksennellut, eli jotain hyötyä oli lääkärikäynnistä. Oma-aloitteisesti se ei edelleenkään syö, nutri-plus cattia hieman väkisin tungen suuhun, mutta se on nyt sentään alkanut pysyä sisällä. Tänään puoliltapäivin taas lääkäriin.

Laran ipanoista eli N-pennuista sen sijaan olen todella huolissani. Ne menivät yhdessä vuorokaudessa tosi heikkoon kuntoon ja kuivuivat pahasti, sunnuntai-iltapäivänä kun käytiin päivystyksessä niin lääkäri ei vielä löytänyt niistä mitään vikaa, maanantai-iltana sitten menikin samaisen lääkäriaseman päivystyksessä yli kolme tuntia. Kaikki saivat nestettä nahan alle (ja minä komean pureman etusormeen ekan pennun kohdalla, muita osasin jo pitää niin että pureva pää oli lääkäriin päin) ja antibioottia piikin.

Tulokset tänä aamuna: osa piristyi sen verran, että vauhti alkoi jo vähän näkyä taas tänä aamuna, ja kaksi maisteli jo vähän ruokaakin. Muut eivät syö, tosin osa roikkuu Laran tisseissä kiinni - ehkä jonkun sisällä jokunen maitotippakin pysyy - tosin joku oli oksentanut ne vähät maidotkin. Nestemäinen antibiootti oksennettiin heti pois, oli se vaan niin pahaa kaikista. Koetan tänään löytää jostain apteekista puppy booster geeliä, Vantaalla sitä aamulla metsästin kahdesta apteekista tuloksetta. Pennutkin menevät tietenkin tänään taas lääkäriin yhdessä emonsa kanssa puoliltapäivin.

Ainoa mikä lohduttaa että Hyvinkäältä kuuluu jo parempaa, siellä kolme M-pennuista on jo todella pirteitä ja syö, neljäskin on toipumaan päin.

2 kommenttia:

maarit kirjoitti...

Nestemäinen synulox tulee meillä ainakin kaikilta aina kuolana pois... En enää suostu sitä edes ikinä ottamaan jos joku lääkäri sitä joskus tarjoaa! Paljon tsemppiä!!!

Satu kirjoitti...

Joopa, ennen en ollut moista nestemäisenä saanut, mutta aika kuolleena syntynyt ajatus... huomenna mennään saamaan lisää antibioottia piikkinä. Elossa ollaan, jospa tämä tästä, toivon niin.