torstai 4. maaliskuuta 2010

Uusia kuvia P-pennuista

Kuvat puhukoon puolestaan, eli Janin upeita otoksia P-pennuista, ikää kuvissa vähän vajaat 5 viikkoa.

http://jcn.kuvat.fi/kuvat/laranpennut/

Pennut alkavat olla kunnon riiviöiässä. Pissit osuvat jo melkein aina hiekkalaatikkoon, mutta vain kaksi, tumma poika Tomppa ja vaaleampi tyttö Netta ovat oivaltaneet kiinteän ruuan ihanuuden - ja se näkyy myös siinä, että ne ovat painossa menneet selvästi kahden muun ohi. Toisaalta kaksi muuta kasvavat yhä varsin hyvin pelkällä emon maidolla, joten vielä ei ole mitään kiirettä ja stressiä asian kanssa.

Lähipäivinä aion myös mennä katsomaan maanantaina 2 viikkoa täyttävää Q-pentuetta. Valkolaikkupoika ja tyttö kasvavat mainiosti, Siken kuvauksen perusteella ne ovat varsinaisia makkaroita. Kolmannesta pennusta sain suru-uutisen tänä aamuna: antibioottikuurista ja lisäruokinnasta huolimatta se menehtyi tänä aamuna. Harmittaa vallan vietävästi, mutta tällaista tämä välillä on. Sitäkin suurempi onni ovat ne kaksi hyvin kasvavaa pentua.

Olen ollut viime ajat huonosti tietokoneen ääressä ja huonosti myös puhelimella tavoitettavissa. Sama meno jatkuu vielä noin viikon, sen jälkeen pitäisi tilanteen rauhoittua. Eli kaikki ne, jotka odottavat minulta sähköpostia, kotisivupäivitystä tms. elonmerkkiä - reagoin kun ehdin, mutta joskus pitää ihmisen nukkuakin... nyt ei kuitenkaan vielä nukkumaan vaan pentuja ruokkimaan.

2 kommenttia:

luolaleijona kirjoitti...

Oi ja voi ja hellanlettas miten ihania kuvia! Esim. nro 3864 ja 3865, nuo varpaat <3

Tosi sääli se Iiriksen pentu. Ei voi kuin toivoa kaikkea parasta niille kahdelle hyvnvoivalle, toivottavasti loppui suru-uutiset nyt siihen ja jatkossa sille pentueelle kuuluisi vain ehdottoman hyvää.

Elina V. kirjoitti...

Kurkkasin näitä jo hiukan etukäteen ;) Ovat todella herttaisia. Ihanan pörröisiä :) Odotan jo niiden näkemistä. Edellisestä kerrasta onkin aikaa...