tiistai 5. toukokuuta 2009

Noel kevätretkellä

Nexu-siskon kevätretkeilystä voitte lukea Temppukissat-blogista, mutta myös Noel-veli Lahdessa on viime päivinä harjoitellut ulkoilua. Aluksi Noel oli kuulemma sitä mieltä, että YÄÄÄÄH Mamma, täällä on pelottavaa kun puut humisevat... Seuraavana päivänä tyynemmällä säällä oli jo sujunut paljon paremmin. Ote omistajan postista minulle: "Ensin käveltiin vähän matkan päähän metsäaukealle aurinkoiselle rinteelle istumaan ja Noel lähtikin heti tutkimaan ympäristöä. Varista se tuijotti ja ihmetteli pitkään, sellanen lihava lähes kesy varis oli sitä mieltä ettei tuosta riu'usta ole vastusta ja tuli siihen muutaman metrin päähän tepastelemaan. Noel maistoi kaikkea kävyistä ruohoon, lätki kärpäsiä ja pyydysti koppakuoriaisen :D. Takaisin kotiinpäin oli matkaa noin 200 metriä ja sen Noel tuli ihan omin jaloin kävellen vanavedessä, tosin loppumatkasta äänekkäästi protestoiden. Vissiin olisi pitänyt toimitusjohtajalle olla kyyti tarjolla niinkuin menomatkalla, "Hei henkilökunta, tästä ei ollut mitään puhetta että pitää itse kävellä!!". Loppumatkaa latisti myös se, että etutassuun tarttui pihkapallero, joka tyystin esti etenemisen."

Kotona tilanne suurinpiirtein ennallaan. Lara on Miron ja Milan kanssa kaveri, Dina on puolueeton, ja Maija rähjää, räyhää ja sihisee. Ehkä aavistuksen vähemmän kuin vielä viikonloppuna... mutta silti: tulkaahan nyt hyvät kodit ja hakekaa nuo meidän kaksi ylimääräistä "lehmännahkaista" pois. Taatusti kivan kissan saatte :-D

2 kommenttia:

Elina V. kirjoitti...

Hih, sukuvika kun suksi ei luista :) Rapsuja Noelille ja haaste omistajille: koulutetaan ne rakastamaan ulkoilua!

Orifame Senja kirjoitti...

Ehehe siellä sitä tassutetaan pihkakäpäplin honkien humistessa :D Voisko olla liikaa pitovoidetta? Lisää luistoa?? Kyllä niistä hyviä vaeltajia vielä tulee! Laiduntavat tulevina kesinä konkarien lailla uusissa kodeissaan. Kun nyt ne hyvä kodin heräisivät talviuniltaan. Hiljaista on!
Meillä Aunemummon (12v) ulkoilun määrällä ei olisi mitään rajaa. Pitäisi asentaa mummmoon jo vaatimusrajoitin tai itseulkoilutin! =)