Kolleja kolleja

Kun keskikesä on ohi, niin tyttökissatkin muistavat yleensä taas, miten mukavaa on mouruta. Kauhulla vaan odotan, milloin Iiris löytää itsestään naisten naisen. Lara on edelleen toistaiseksi pillereillä.

Olen ollut huomaavinani parilla muullakin kasvattajalla saman suuntaisia "ongelmia". Siksi käytän tilaisuutta hyväkseni, ja mainostan M-pentueeni poikia. Molemmat ovat nyt reilut 8 kk vanhoja, ja mitä olen kuullut, jo varsin kunnioitettavan kokoisia kollin rötkäleitä molemmat. Varsinkin Morriksen (Skazki Miroslav) käytöskin jo viittaa siihen, että se voisi hyvinkin ymmärtää jo tyttöjen päälle.

Maksim (lila itämainen pitkäkarva) on näillä näkymin tulossa Rurokin näyttelyyn sunnuntaille, silloin olen senkin suhteen jo paljon viisaampi. Maksim testataan lähipäivinä, se asuu sijoituskodissa Turussa.

Morris (punavalkea ticked tabby itämaisvariantti) testataan vain tarvittaessa. Se löytyy Lahdesta.

Molempia poikia voi kysellä minun kauttani. Molemmat ovat ainakin vielä hetken leikkaamattomia, mutta kummankaan kotia ei ole tarkoitus rääkätä kovin pitkään, jos pojat keksivät merkkailun ihanuuden niin ne pääsevät hyvin pian karvanopistaan, joten jos kiinnostusta on, ilmoittele :-)

Vierailulla Mummeli-kissalassa

Kävinpä tänään katsomassa kasvattini Leon (Skazki Isidor) pentuetta Mummeli-kissalassa. Eipä tullut kameraa mukaan, mutta eiköhän noista taas jossain vaiheessa ilmesty uusia kuvia. Pentuja on kaksi, suklaakilpikonna ticked tabby Leonora, ja punatiikeri Leonardo. Molemmat ovat siis itämaisia pitkäkarvoja, aivan hurmaavia höytyväisiä pikku kissanalkuja! Varsinkin Leonora vei täysin sydämeni, se on myös varsin lupaava ja aivan ihanan värinen! Kyllä Leonardokin söpö oli, ja tassujen koosta päätellen siitä tulee iso kolli :-) Ainakin Leonardo etsii vielä omaa kotia.

Samalla reissulla näin myös upean Jesse-balineesikollin, punanaamio komistus on maailmanvoittaja Twixin poika ja tuntuu vaan komistuneen entisestään, se on yksi hienoimpia koskaan näkemiäni balineeseja, aivan upea!

Uudesta sijoituspojustani, suklaa itämaisesta lyhytkarvasta, tuli sitten kutsumanimeltään Martti. No joopa joo, faijani kaima, mutta oma moka, mitäs annoin sijoituskodille vapaat kädet kutsumanimen valinnassa. Oli aika ilmiselvää, että kutsumanimeksi tulee jotain muuta, kuin suomalaisen kielen solmuun saava rekkarinimi Golden Dream :-D Poitsun sopeutuminen uuteen kotiin on alkanut mukavasti, poika vaikuttaa olevan tosi kiva luonteeltaan, ja se on minusta kissassa tärkeintä.

Paluu lomalta, Surok, uusi kolli ja vihdoin pari kuvaa

Aluksi pari kuvaa taas pitkästä aikaa, yllä Dina poseeraa auringonvalossa.

Tuo ylläoleva kuva siis esittelee Laran ja kummipojan kohtaamista. Ei ihme että poika sai kopattua kissasta kiinni ;-)

Kuten blogimerkintöjen vähyydestä on voinut havaita, heinäkuussa keskityin lomailuun enkä niinkään koneen ääressä kökkimiseen. Harvinaista herkkua kun oli: kunnon kesäloma eikä vaihteeksi yhtäkään pentua kotona :) Aikuiset kisulaiset uskaltaa helpommin jättää vähän pitemmäksikin aikaa luotettavan hoitajan seuraan.Toki kissojani olen sitten saanut lepytellä, kun olen ollut kotona. Maijalle olen kantanut selkä vääränä uusia leluja, sillä kun on varsin lyhyt vieteri ja sillä pitäisi olla koko ajan uusia virikkeitä.

Viikonloppuna palasinkin sitten tämän kissaharrastuksen maailmaan taas tiiviimmin oikein kunnon rysäyksellä, eli olin Kaapelitehtaalla Surokin näyttelyssä kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä "vain" assistenttina, toisena päivänä oli kissakin mukana, toki assarin hommatkin jatkuivat. Kaapelitehtaalla on omat hyvät puolensa, yleisö löytää sinne varsin mukavasti, ja onhan sinne hyvät liikenneyhteydet myös julkisilla, mutta voi hyvä ihme että siellä on kuuma! Assistenttina touhutessa tuntui, että aivotkin sulavat. Hieman oli pakko ihmetellä, jälleen kerran, kun varsinkin paneelissa jotkut omistajat näyttivät synkkää naamaa, jos kissa ei voittanut. Hei haloo, tämän kuitenkin pitäisi olla vain harrastus.... Voin kyllä lämpimästi suositella assistentin hommia kaikille, joiden aika käy joskus näyttelyssä pitkäksi. Varsinkin neloskategorian assareista kun melkein aina tuntuu olevan pulaa. Mikä on minusta outoa, harvoinpa oikeasti nämä meidän itämaiset ovat huonosti käyttäytyviä, joitakin muiden kategorioiden omistajia, jopa assistenttina toimivia, vaan tuntuu pelottavan näiden ääni. Nelosen tuomarit onneksi osaavat useimmat lukea kissoja niin hyvin, että paneeliin eivät edes päädy ne itämaiskategorian edustajat, joilla sattuu olemaan huonompi päivä.

Näyttelyssä oli siis sunnuntaina oma Iirikseni, ja olin todella ylpeä sen käytöksestä. Se vaan kehräsi :-) Se myös pääsi TP-valintoihin asti jättäen useita puhtaita lyhytkarvoja taakseen, vaikka pakko myöntää, kyllä se paneeliin päässyt oli vielä upeampi. Iloinen yllätys oli myös Natan-pojun, Iiriksen veljen, paikallaolo. Se oli kasvanut ihan valtaisasti, mutta oli yhä muuten oma lutuinen itsensä. Ja kyllä tuo tabbykuvio vaan on pitkäkarvallakin kaunis, Nate on siitä elävä todiste!

Nyt sitten uskallan sen julkistaa: tänään lähti kohti sijoituskotia uusi kollini! Tarina, kuinka se minun omistukseeni päätyi, on pitkä, siitä lisää ehkä joskus toiste, mutta joka tapauksessa, nyt on kissalani kollivahvuudessa uusi suklaa itämainen lyhytkarvapoika, Cannonball Golden Dream. Ikää sille tulee huomenna 4 kk, joten ihan vielä se ei ymmärrä tytöistä yhtään mitään, mutta ehkä jo talvella. Se on siis puhdas lyhytkarva, mutta minulla on lupa antaa sitä muillekin kasvattajille pitkäkarva- tai balineesikasvatukseen. Olen tosi paljon jäljessä näissä päivityshommissa, mutta jahka ehdin, laitan sivuilleni sukutaulun ja toivottavasti kuviakin.

Iiriksen kuulumisia

Kävin tänään taas vaihteeksi sijoitustyttöäni Iiristä katsomassa. Suloinen oli, kuinkas muuten, ja kasvanut kovasti. Pitää kai alkaa vihdoin tosissaan miettiä sille kollia. Vielä se ei onneksi juokse. Otin siitä aika paljon kuvia, sillä isäntäväki on verkottanut terassin, joka on todellinen pikkukissan puuhamaa: pihapuussa juoksentelee orava, jota Iiris tuijottaa aivan hypnotisoituna, ja lisäksi terassilla pyörii kärpäsiä, joita on kiva jahdata. Omat kuvat koetan vihdoin lähipäivinä siirtää koneelle, mutta sitä ennen muutama Iiriksen isäntäväen ottama kuva:

Alla olevassa kuvassa myös Iiriksen paras kaveri Elvis, cremehopeatäplikäs itämainen lyhytkarva.

Iiriksen poseeraus verkon takaa:

Tuontikissojen suhteen muuten asiat ovat VIHDOIN edenneet, eli sainpa vihdoin, peräti SEITSEMÄN kuukauden odotuksen jälkeen, Taimin rekkarin Ranskasta! Uskomattoman hidasta toimintaa siellä päässä. Nyt vaan ei auta muu kuin toivoa ja rukoilla, että Kissaliitto käsittelisi rekisteröintihakemuksen nopeasti. Tyttö kun on jo yli vuoden vanha, ja on juossut varsin tiuhaan tahtiin puolivuotiaasta lähtien.

Sen sijaan jouduin tällä viikolla perumaan Siegfriedin suunnitellun ensiesiintymisen Surokin näyttelyssä. Enpä ole saanut sen rekkaria vieläkään Sveitsistä, niin milläs menet näyttelyyn? Asian piti mukamas olla vain transferia vailla, mutta näköjään siinäkin kestää. No, onneksi kyseinen kisulainen on Fife-rekisterissä, eli sen rekkaaminen Suomeen on ihan läpihuutojuttu jahka rekkarin nyt ensin toivottavasti pian saan. Toivotaan vaan, ettei sen kanssa asiat veny niin kamalasti kuin Taimin kanssa!

Surokin näyttelyssä olenkin sitten pienemmällä kokoonpanolla kuin sataan vuoteen (noin). Lauantaina häärään ilman kissaa assarina, sunnuntaina paikalla on sitten Iiris, ja minä assarina. Siinä se...

Nexun poseeraus

Sain niin huippuhienon poseerauskuvan Nexusta Janilta, että pakko julkaista se täälläkin, kuvaajan luvalla tietty (http://www.studiofotokatti.fi/).

Nexu on kuin kopio emostaan, kuviota lukuunottamatta. Paitsi Laralla ei tainnut olla tuossa iässä (reilut 6 kk) olla edes tuon vertaa häntää. Nexuhan asustelee täällä: http://temppukissat.blogspot.com/ , kasvattaja on aikamoisen ylpeä pikku oravasta :)

Blogi on ollut aika lailla kesäteloilla, mutta koetetaanpa nyt kertoa hieman kuulumisiakin. Itse olen kuvaillut tosi laiskasti, mutta tänään tuli räiskittyä muutama kuva kissojen ja vauvan kohtaamisesta. Kummipoikamme Verneri, 6 kk, kävi nimittäin pikaisesti kylässä. Vauvan ja kissojen kiinnostus toisiinsa oli molemminpuolista. Dina ja Maija luovuttivat aika nopeasti, mutta Lara tunki aivan vauvaan kiinni - sillä seurauksella, että Verneri sai napattua hetkeksi oikein kunnon otteen turkista. Hölmistynyt Lara väisti kauemmaksi ehkä noin viideksi minuutiksi, mutta sitten uteliaisuus voitti, ja taas se oli nuuhkimassa Verneriä, mutta nyt minä olin valppaampi ja menin väliin, ennen kuin pieni käsi heilahti. Koetan lähipäivinä laittaa tännekin jonkun kuvan, jos onnistuivat, tuohon Janin hienon kuvan viereen ei oikein ilkeä laittaa omia räiskäisyjään.

Nyt kun minulla tosiaan on pitkästä aikaa kunnon kesäloma, niin olisin aivan pulassa ilman luotettavia kissanhoitajiani. Olemme reissanneet sekä lähelle (mm. Sipooseen saarimökille ja Järvenpäähän piknikille, muun muassa) että kauas, Pietarissa olimme viime viikolla. Yllättävän vähän tällä kertaa näkyi siellä irtokissoja, ja nekin näkemämme olivat selvästi jonkun lemmikkejä, sen verran hyväkuntoisen näköisiä ne olivat.

Omista kissoista sen verran, että Maijasta on tullut "vanhuudenhöperö". Ei nyt siis ihan oikeasti, sehän täyttää vasta 5 vuotta syksyllä, mutta jotenkin se on pehmentynyt. Se puskee jopa Teroa, ja saa epämaijamaisia hellyydenpuuskia paljon entistä useammin. Maija on myös oppinut, että varmin keino saada laiska emäntä leikkimään sen kanssa, on tulla sanomaan kovalla äänellä "MAU" korvan juureen, juuri kun emäntä yrittää tehdä jotain hyödyllistä tietokoneella (eli yleensä roikkuu naamakirjassa tai joskus sentään yrittää laittaa sähköpostia kavereillekin). Maijalle ei kelpaa sitten mikä tahansa lelu: joko sille pitää antaa pehmolelu, joka löytyy pian hukutettuna vesikuppiin tai muuta mukavaa, tai sitten pitää kaivaa esille huiska.

Larasta saisi varmaan muuten hyvän temppukissan, kun se on niin ahne, mutta en ole vielä löytänyt sellaista kissannamia, jota se söisi! Siis sehän syö leivänmurusetkin pöydän alta, mutta jos sille yrittää tarjota jotain kissanminttunappeja, tai maitonappeja, vitamiiniraksuja ym. ym. niin se ei syö niitä! Vinkkejä vastaanotetaan...

Dina on oma itsensä, kämpän kruunaamaton kuningatar. Mitä nyt useimmiten aamuisin sillä iskee välillä kauhea vauvatuskohtaus, 9-vuotias oci käyttäytyy kuin sillä olisi ikää korkeintaan 9 viikkoa ja minä olisin sen mamma. Kehräystä, leipomista, ja aivan hassulla äänellä juttelemista, sitä ääntä Dina käyttää vain kiehnätessään. Sitä pitäisi joskus nauhoittaa, ei sitä kukaan usko isosta kissasta lähteväksi jos ei kuule :-)

Lomailukuulumisia

Saatiin viikko sitten anoppikokelaan auto viikoksi lainaan, ja kyllä me normaalisti autottomat olemmekin sitten autoilleet oikein kunnolla, viikossa kilometrejä kertyi reilut tuhat. Minä ajan, tuo toinen kortiton lukee karttaa, ihan hyvä työnjako. Ajelu alkoi kissaisissa merkeissä, kun käytiin Nummi-Pusulassa erään kasvattajan mökillä pentuja katsomassa. Suloisia olivat! Minulle on nyt varattu suklaa lyhytkarvapoika, jota sijoituskoti jo malttamattomana odottaa. Vielä kuitenkin täytyy rokotusten mennä hyvin ennen kuin päästään luovutuksesta sopimaan. Yritin ottaa kuvia, mutta mökissä oli niin hämärää ja pennut vilkkaalla tuulella, joten täytynee odotella kunnes kasvattaja saa otettua uusia.

Muuten tuli sitten käytyä sukuloimassa, Terhi hoiti kissoja sillä välin. Eipä hänellä tainnut liiemmin hommia olla, kun helle teki täälläkin kuulemma kissat aika lötköiksi. Dina ja Maija ovat jopa hoikistuneet jonkin verran, kun enää ei ole pentumuonia varastettavaksi. Lara sen sijaan on rotevoitunut ja muutenkin kasvanut, ei siitä jättikissaa tule koskaan, mutta kiva todeta jälleen kerran että nuori naaras voi kasvaa vielä pentueen jälkeenkin.

Dinalla on turkki vaihteeksi niin hyvässä kunnossa, että uskaltauduin ilmoittamaan sen Ruuhkan näyttelyyn loppukesällä yhdeksi päiväksi. Olisi ehkä pitänyt ilmoittaa se Surokin näyttelyyn myös, mutta jahkailin liian kauan, tilaisuus meni jo. Jonkinlaisella kokoonpanolla kuitenkin molemmissa elokuun näyttelyissä minä ja kissani olemme. Tica-näyttelyyn houkuteltiin mutten halua stressata kissojani liikaa, joten se jää väliin.

Maija, tuo höperö valkokirjokilpparimme, on aika jännä kissa: välillä tuntuu, ettei se ihmisistä piittaa tuon taivaallista, mutta kyllä sillä oli tainnut ikävä olla. Eilisiltana palasimme reissusta, no, Maijalla on vähän hitaat piuhat, tänään aamulla se meinasi mennä aamiaista syödessäni solmuun kun sen piti kehrätä ja puskea melkein kuperkeikkaa melkein kuin Tyyne-tyttärensä ikään.

Laran kanssa ne tuossa paahtavat iltarallia. Sitä ennen Maija tuli vonkumaan tähän tietsikan viereen - sen kanssa piti leikkiä. Maijalla on hyvin kuuluva ääni, silloin kun se on jotain vailla.

Blogi osittaiselle kesälomalle ja kommenteista

Älkää pelästykö, te harvalukuiset mutta sitkeät lukijani! Kokonaan en bloggausta lopeta, mutta minulla alkoi juuri ensimmäinen kunnon kesäloma kahteen vuoteen, joten koneen ääressä en luultavimmin ole niin usein kuin normaalisti.

Osittain tuon takia laitoin myös kommenttien moderoinnin päälle. Eli yhä tosi mielelläni otan kommenttejanne vastaan, mutta ne näkyvät sivuilla vasta kun olen jossain välissä ehtinyt ne itse lukea. Toinen syy tähän on se, että sain eilen varsin ikävään sävyyn kirjoitetun kommentin, jonka pienen pähkäilyn jälkeen päädyin poistamaan. Sain ämpärillisen aikamoista tekstiä niskaani, ja kaiken lisäksi vaikuttaa siltä, että nimimerkillä esiintynyt kirjoittaja on mitä suurimmalla todennäköisyydellä erehtynyt henkilöstä, eli haukkui väärää puuta.

Otan kyllä kritiikkiäkin vastaan, en todellakaan väitä että olisin täydellinen ihminen ja varmasti olen kasvatuksessanikin joskus tehnyt virheitä tai sellaisia valintoja, joita voi arvostella, mutta jos jollain on jotain noin negatiivista sanottavaa, niin toivoisin kyllä yhteydenottoa joko sähköpostitse tai puhelimitse, kumpikaan niistä ei ole salainen. Se olisi aikuismaisempi tapa hoitaa mahdolliset erimielisyydet kuin kirjoittaa nimettömänä ikävänsävyinen kommentti blogiin.