sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

P-pennut melkein 13 viikkoa

Sekä töissä että vapaa-ajalla on ollut niin kiire, että perushommat toki on hoidettu, mutta millekään ylimääräiselle kuten valokuvaukselle ei ole ollut aikaa. Onneksi sain tänään muutaman tänään otetun kuvan, kun Polgaran tuleva sijoituskoti kävi kylässä ja heillä oli kamera mukana!

Alla olevassa kuvassa Polgara, tuleva sijoitustyttöni.

Lara-mamma hoitaa Poledraa, joka etsii yhä omaa kotia. Tyttö kyllä yrittää parhaansa mukaan hurmata kaikki ihmiset, jotka se tapaa!
Poledrasta ei nyt sitten tällä kertaa tullut naamakuvaa, mutta eikös ole aika ihanat nuo korvan takana olevat tupsut. Jos balineesi on siamilainen hapsuilla, niin itämainen pitkäkarva lienee sitten vastaava versio lyhytkarvaserkuistaan :)

Ööö - tämä ei ole pentu, mutta Dinan tarkkaavainen ilme pentuja seuratessa on tähän saatu niin hyvin ikuistettua!

Vielä yksi kuva, jossa tummempi pojista Belgarath. Toinen pojista, Belgarion, ei tällä kertaa valitettavasti päätynyt kuviin.

Q-pentujakin yritän päästä taas kuvaamaan viimeistään vapun jälkeen. Molemmat pentueet ovat saaneet matokuurin tällä viikolla, ja ensi viikolla on sitten rokotukset. Sen jälkeen isommat eli P-pennut ovatkin muuttovalmiita uusiin koteihin.

1 kommentti:

Lendi kirjoitti...

Voi ei :D Niin hekin vain kasvaa! Ihana seurata teidän kasvattajien blogeja, kun tuntuu että saa olla mukana heidän kasvun eri vaiheissa <3