tiistai 22. heinäkuuta 2008

Suunnitelmia

Kunpa voisin kirjoittaa tähän tosi selkeitä suunnitelmia, että mitä pentueita on odotettavissa. Harmi kyllä, kasvatus ja varsinkin pitkäkarvakasvatus ei vaan yleensä mene niin.

Ensimmäiseksi pennut ovat suunnitteilla varianttineitonen Tyynelle. Nyt kun vaan Tyyne alkaisi juosta. Keväällä se kyllä kiekui, mutta silloin ei useista syistä pennutus ollut ajankohtaista. Saapa nähdä, onko kumpikaan sille suunnitelluista kolleista leikkaamatta vielä silloin, kun kissaneito vihdoin suvaitsisi taas aloittaa juoksut. Vaihtoehdot ovat pitkäkarva ja variantti. Kummassakin vaihtoehdossa on puolensa. Pitkäkarvan kanssa tietysti tulisi varmemmin pitkäkarvaisia pentuja, ja väriskaala olisi suklaa, lila, punainen, creme, tietty kilpikonnat, kaikki tämä tikettinä, täplikkäänä tai yksivärisenä, myös valkolaikut tietenkin mahdollisia.

Jos taas käyttäisinkin Tyynelle omaa varianttikolliani, niin riskinä tietenkin olisi, ettei yksikään pennuista olisi pitkäkarva, toki hyvällä tuurilla vaikka kaikki voivat olla tässäkin tapauksessa pitkäkarvoja. Värivalikoima olisi suurin piirtein sama kuin edellisessä vaihtoehdossa, joskin kaikki pennut kantaisivat klassista tabbyä, ja valkolaikkuisten pentujen todennäköisyys olisi suurempi, ja mahdolliset kuviot olisivat täplikäs (jos olen lottovoittaja, niin myös klassinen tabby) ja yksivärinen.

Laralle on myös toki pennut suunnitteilla, mutta toivottavasti vasta ensi talvena. Yhtä kollia olen jo kysynyt, jos se toteutuu, niin kaikki pennut olisivat pitkäkarvaisia. Toinen vaihtoehtoni on teettää varianttipentue, mutta olisihan se puhdas pitkäkarvapentuekin edes kerran elämässä hauska...

Kommentteja?