perjantai 1. heinäkuuta 2011

Iiriksen ja JJ:n pentue maailmassa

Kertoisiko joku minulle, miksi blogger paiskaa kuvat aina alkuun ja tekstiä ei meinaa saada niiden väliin? Ensinnä siis kuva yhdestä käenpoikasesta eli Fannista (Skazki Sametti Tigrovna).
Sitten tuore emo lepotauolla.

Ja sitten ne varsinaiset uutiset yllä :-)
Ihanaa kun on pitkästä aikaa Iiriksestä todella positiivista kerrottavaa!
Iiris synnytti keskiviikkoiltapäivällä 29.6. pikavauhdilla kaksi tyttöpentua :-) Ensimmäisenä
syntyi vaaleampi tyttö, 117 g! Ja vajaan puolen tunnin päästä perään vielä toisen tummemman tytön, peräti 126 g! Painot ovat painoja märkänä mutta silti, ihan järkyttävän isoja typyjä!
Pieniä alkuvaikeuksia tässä oli, Iiris meinasi aluksi hoivata innokkaammin ottotytärtään Fannia kuin oikeita lapsiaan, mutta pikku hiljaa palikat ovat alkaneet mennä oikeaan järjestykseen sen päässä ja nyt se jo malttaa hoitaa pikkuisiaan ihan mallikkaasti, ja pennuilla painotkin ovat
nousseet ihan hyvin.
Pennut kulkevat toistaiseksi vain työnimillä "tumma" ja "vaalea". Tummempi on tosi tumma ruskea ticked tabby, selästä se on siis ihan yksivärisen mustan näköinen mutta vatsasta, naamasta ja jaloista sen pystyy tiketiksi päättelemään. Vaaleampi lienee myös kuvioltaan tiketti mutta sen väri aiheuttaa minulle päänvaivaa - se on joko tosi tumma suklaa, tai sitten todella
lämmin ruskea. Kunhan pennut nyt ensin vähän kasvavat niin kasvattajakaverit, kaipailen sitten apuanne värin määrityksessä.
Koska synnytys eteni kuin raketti en ehtinyt edes kameraa napata mukaaani, kännykkäkameralla sain jotain räiskittyä, pahoitteluni siis yllä olevien kuvien laadusta.
Pennuille ajattelin keksiä T:llä alkavat nimet, mutta vielä ne ovat mietinnässä. Nyt vaan toivotaan että kaikki sujuu hyvin :-) En olisi kyllä enää uskonut näkeväni Iiristä emona, olen tosi onnellinen!

4 kommenttia:

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Ihania jättiläisiä <3 Ja reps käenpoikasen hieman nyrpeä ilme...

Saara kirjoitti...

Ihania pentusia, mutta Fannykin on kyllä todella kiinnostavan ja kauniin näköinen...

saila kirjoitti...

Onpa Fanni kaunis! Ja onnea pennuista!

Minä totesin - aikani ensin kuvia hilattuani oikeisiin paikkoihin - että parhaiten onnistuu kun lataa kaikki kuvat ensin, aloittaen viimeiseksi tulevasta kuvasta, ja lisää sitten vasta tekstin sinne väleihin. Siten lisättynä kuvien välille jää sellaiset raotkin, että kursorin saa helposti oikeaan kohtaan. Toivottavasti on hyötyä tästä sepustuksesta :P

Greta kirjoitti...

Ihanaa kuulla Iiriksen pentu-uutisia! Täältä tuore eno lähettää terkkuja ja palvelusväkensä eritoten :)