keskiviikko 25. maaliskuuta 2009

Sekalaista pohdintaa

Olisikohan sittenkin pitänyt hankkia sellaiset kotisivut, joita voi päivittää mistä vaan kuten tätä blogia? Nykyisiä kotisivuja pystyn päivittämään vain kotikoneelta, minkä seurauksena ne eivät ole aina niin hyvin ajan tasalla kuin toivoisin, kun sitten illalla päästyäni töistä, käytyäni mahdollisesti jumpassa, ruokittuani kisulaiset, siivottuani hiekkalaatikot jne. niitä silmät ristissä tiirailen.

Mutta eilisiltana otin itseäni niskasta kiinni ja päivitin varaustilanteen. Samalla tein pari muutakin pikku viilausta. Konsta pitäisi siirtää siitoskolleista entisiin kasvatuskissoihin, sehän on jo siirtynyt sijoituskotinsa omistukseen virallisesti. Sama koskee Tyyneä, mutta toisaalta odottelen että Tyynelle löytyisi se täydellinen koti. Sehän tulee tätä nykyä loistavasti toimeen pentujensa isän Peten kanssa, ne ovat Hyvinkäällä valloittaneet Leenan, Jarin ja perheen yläkerran. Mutta mutta, kissojen jatkuva eristäminen muista ei ole kauhean kivaa, joten täytyy toivoa että Petelle ja Tyynelle löytyisi koti yhdessä tai erikseen ennemmin tai myöhemmin. Tyyne on kyllä hyvin sopeutuvainen ja mukautuva luonteeltaan, mutta koska sillä on huonoja kokemuksia isosta laumasta, niin en kertakaikkiaan uskalla myydä sitä paikkaan, jossa olisi enemmän kuin 1 kissa ennestään, tai jos kissoja olisi 2 niin toinen ainakin saisi olla pentu. Toisaalta sitten olen joutunut tyrmäämään kyselyt, joissa sitä on toivottu ainoaksi kissaksi. Minä vaan en kertakaikkiaan usko, että itämainen soveltuisi ainoaksi kissaksi kuin joissain poikkeustapauksissa, ja Tyyne on sen verran sosiaalinen ja seurallinen tapaus, etten usko sen kuuluvan säännön vahvistaviin poikkeuksiin.

Tällä hetkellä kiireisempää olisi kuitenkin löytää hyvät kodit kaikille pennuille. Ennenkuin pennut ovat turvallisesti uusissa kodeissa, en oikein voi tehdä tosissani suunnitelmia uusista pentueista. Eli kiitos vaan kyselijöille, jotka toivovat pentua vasta syksyllä, mutta mitään varmaa en uskalla luvata ennen kuin nykytilanne näyttää valoisammalta.

Ei kommentteja: