sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Fannin masu

Juu ei. Ekassa kuvassa ei ole Fanni, vaan toinen sen itämaiskavereista, Elvis, Tistan-kasvatti, cremesavu itämainen. Kiitos Leenalle kuvista, tehtiin tänään treffit Fannin sijoituskotiin, käytiin ihmettelemässä Fannin mahaa ja Leenalla oli mukanaan huomattavasti parempi kamera kuin minulla.

Mutta sitten se hurja mamma itse. Fannin vauhtia iso maha hidastaa vain aavistuksen...
Fannilla on myös paljon asioita, tässä taidetaan kerjätä nameja...
Sitten Fannin toinen itämaiskaveri eli ex-kasvatusnaaraani Iiris (Skazki Ninel, Fannin tätipuoli).
Fanni paistattelee päivää.
Viimeisistä parista kuvasta saa parhaiten osviittaa masun koosta. Laskettuun aikaan on reilut pari viikkoa, joten luulenpa että ihan kunnollisen kokoinen pentue on Fannille ja Remille tulossa, neljää vähintään veikkaan. Enkä olisi yllättynyt, vaikka siellä olisi kuusikin (toivottavasti ei kuitenkaan sen enempää...).

Salamavalo ei ihan tee Fannin silmille oikeutta, ne saisivat olla vihreämmät toki, mutta eivät ne
luonnossa ole ihan noin keltaisetkaan kuin mitä joissain kuvissa.
Nyt sitten vain odotellaan...

1 kommentti:

luolaleijona kirjoitti...

Oi, Fanni rakas <3 Ihania kuvia!

Ei näytä vauhti tosiaan hiipuneen yhtään sen enempää kuin emollaankaan, Polgara taisi jaksaa loikoilla paikoillaan vain aivan viimeisen viikon. Noinkohan Fannikin pyöräyttäisi kuutoset..