sunnuntai 6. marraskuuta 2011

U-pentue 3 viikkoa

Uusia kuvia löytyy täältä: https://picasaweb.google.com/109633492049201515753/20111106?feat=email#

Kävin eilen itsekin Hannan kanssa (kiitos seurasta!) pentuja katsomassa. Kolme pennuista ovat aivan selviä tapauksia edelleen, pojat suklaa ja musta, ja suklaakilppari tyttö. Kaikki kolme ovat ilmiselviä lyhytkarvoja (variantteja, eli tässä tapauksessa ne mahdollisesti kantavat pitkäkarvageeniä).

Neljäs pennuista on mielettömän suloinen ja kuten viimeksi toisella vilkaisulla katsoin, TYTTÖ :-D Mutta mutta, en osaa päättää sen väriä enkä karvanpituutta. Luultavammin sekin on lyhytkarva mutta pieni epäilys minulla aiheesta on... Olen nimittäin aiemminkin joskus mennyt näiden punageenisten kanssa vipuun, olen pari kertaa rekisteröinyt punaisen aluksi lyhytkarvana ja joutunutkin sitten korjaamaan sen myöhemmin pitkäkarvaksi. Eli pieni mahdollisuus vielä on, että se olisi sittenkin pitkäkarva.

Toinen minua askarruttava asia on sen väri. Nuo linkin kuvat hieman valehtelevat, koska ne on otettu hämärässä huoneessa salamalla, eli kaikki värit hieman vääristyvät. Livenä en osaa päättää, onko se tavanomaista hailakampi punainen, vai sitten tosi lämminsävyinen creme? Vain yksi asia on varmaa, tyttö se on, ja geneettisesti yksivärinen ;) - haamukuvioltaan tosin täplikäs.

Varaustilanteesta: mustaa poikaa on (yllättääkö ketään?) kyselty. Asia ei ole vielä varma, haluan ensin nähdä ostajakandidaatin ja keskustella hänen kanssaan ym.

Punaista (?) tyttöä kyseltiin myös, mutta nytpä olenkin aika vaikeassa välikädessä. En uskalla sitä luvata lemmikiksi ennen kuin tiedän tarkemmin karvanpituudesta ym. Aionkin seuraavan kerran kun menen pentuja katsomaan (sijoituskodin ja omien kiireideni takia seuraava reissu venynee joulukuulle) ottaa molemmista tytöistä testit pitkäkarvageenin varalta. Vasta sitten teen päätöksiä jomman kumman mahdollisesta kasvatuskäytöstä.

Sain muuten tällä reissulla vihdoin aikaiseksi ottaa myös pentujen Hugo-isästä PRA-testiä varten poskisolunäytteen. En ole pitänyt asialla hurjaa kiirettä, kun pentueen emo Olga on jo ajat sitten testattu negatiiviseksi, ja Hugokin voi vanhempien testitulosten (sen isä kantaja, emo negatiivinen) perusteella olla korkeintaan kantaja, eli toisin sanoen U-pennut eivät mitenkään voi olla sairaita kyseisen geenin suhteen.

Hugon testitulos on kuitenkin hyvä tietää, niin tiedän sitten, tarvitseeko näitä pentuja testata mahdollisen kantajuuden osalta. Sehän on olennainen seikka vain, jos jotakuta pentua harkitaan käytettäväksi siitokseen - kissaa itseänsä kantajuus ei mitenkään haittaa, kantaja ei tule itse sairastumaan. Kyseinen geeni kun on saatava molemmilta vanhemmilta jotta kissa sairastuisi, ja kantaja siis on saanut sen vain toiselta vanhemmaltaan.

Anteeksi niille lukijoille joille jauhan itsestäänselvyyksiä - mutta joskus tänne eksyy joitain sellaisiakin, joille rotukissamaailma geenitesteineen on uutta ja ihmeellistä, siksi kertaus lienee hyväksi silloin tällöin.

Kuvia on lisääkin sekä minun että Hannan ottamina, koetan saada niitäkin julkaistua lähipäivinä. Sitä ennen gallup, toivon kommentteja: onko punainen typyni hailakka punainen vai kenties sittenkin lämmin creme väriltään???

1 kommentti:

Tiina ja Marleena kirjoitti...

Liian suloisia, meille kans!

Voimakas on haamukuvio punacrememikälie tytöllä, toivottavasti väri ja karvanpituus varmistuvat lähiaikoina :)